Perillä

Maanantai, 27. elokuuta 1984

Ensimmäinen aamu Kiinassa. Nukuin koko yön hyvin, enkä herännyt kertaakaan. Vasta aamulla kahdeksan tienoilla sain silmäni auki. Juna oli pysähtynyt asemalle: Olimme Datongissa.

Junassa oli ihmeen hiljaista. Syykin oli selvä: Kaikki amerikkalaiset olivat jääneet tälle asemalle. Myös toinen niistä hongkongilaistytöistä jäi Datongiin. No, mehän näkisimme taas toisemme Hong Kongissa kolmen viikon kuluttua. Olimme nimittäin sopineet Mikan ja tyttöjen kanssa, että he opastaisivat meitä yhden päivän kaupungilla.

Ulkona oli oudon vihreää, ei samanlaista, kuin kotona. Väri on huomattavasti tummempi. Maisema ei vielä ollut kovin rehevää, pikemminkin kuivaa aavikkoa. Kuitenkin kaikkialla oli pieniä peltotilkkuja, joilla näytti kasvavan erilaisia viljelykasveja. Puut oli leikattu lähes oksattomiksi, ilmeisesti kaikki vihreämpi oli käytetty eläinten ruoaksi, kuivat oksat ehkä polttoaineeksi. Muutamassa hontelon näköisessä puussa huojui mies sahan kanssa ja karsi runkoa.

Siellä täällä oli kuivuneita joenuomia, joiden rannat oli siististi kivetty. Joen pohjalle kertyneet maamassat kertoivat jonkin aikaa sitten olleesta tulvasta. Syy siihen, miksei joissa ollut vettä, selvisi varsin pian; muhkeat kastelukanavat olivat vieneet kaiken. Muutamat niistä olivat varsin komeita viaduktirakennelmia.

Silloin tällöin pysähdyimme asemille, jolla vallitsi valtava väentungos. Laitureilla seisovat junat olivat tupaten täynnä väkeä ja ikkunoista työntyi ulos lukemattomia mustatukkaisia päitä. Huomaan oman tumman tukkani olevan varsin vaalean.

Maisema muuttui jylhemmäksi. Ylitimme syviä laaksoja ja sukelsimme tuon tuostakin tunneleihin. Yhtäkkiä osui silmiimme etäämpänä tutunnäköinen rakennelma, joka kulki vuoren huipulta toiselle: Kiinanmuuri.

Juna puski läpi muurin pienessä laaksossa. Hetken kuluttua saavuimme pienelle asemalle, jossa oli kymmenen minuutin pysähdys. Kävimme jaloittelemassa ja tietysti kuvaamassa. Asemassa ei juuri ollut kuvattavaa, sillä se käsitti vain asemalaiturin. Tämä ei ollut varsinainen asema, vaan tässä vaihdettiin veturi junan toiseen päähän. Tältä asemalta pääsi myös katsomaan itse Muuria - Beijingistä asti. Asema oli nimeltään Qinglongqiao

Ennen muurille tuloa olimme käyneet syömässä lounaan ravintolavaunussa. Se oli likimain samanlainen, kuin edellisen illan ateria ja maksoikin lähes yhtä paljon.

Lämpötila kasvoi kokoajan lähestyessämme Beijingiä. Lopulta se nousi + 27:ään ja pysytteli siinä koko loppumatkan. Junan tuulettimista oli nyt jotain hyötyä. Olinkin ihmetellyt alkumatkan, mihin niin suuria tuulettimia oikein tarvittiin.

Maisemat muuttuivat yllättäen, sillä saavuimme tasangolle. Olimme kulkeneet koko aamupäivän vuoristossa ja tämä alue loppui todella kuin veitsellä leikaten. Muutosta ei ehtinyt huomata, sillä kun hetkeksi oli kääntänyt katseensa ikkunasta muualle, olivat vuoret kadonneet. Nyt levisi silmän kantamattomiin tasaisen vihreitä riisitasankoja. Maisemaa jakoivat vain puukujanteiset maantiet ja kastelukanavat. Kaikkialla kulki ihmisiä, kuka minnekin päin pyörillä, jalan, hevosrattailla, kantaen tai vetäen perässään suurta tai valtavan suurta taakkaa. Polkupyörä näytti olevan vain joka toisella kulkijalla.

Asutus oli matalaa. Taloissa oli korkeintaan pari kerrosta. Kaupungeissakaan ei ollut juuri sen korkeampia rakennuksia. Kaikki maa oli käytössä, pienintä tilkkua myöten.

Vaunupalvelijat tulivat hytteihin keräämään rautateiden omaisuutta pois. Ensin vietiin teemukit ja termos, sitten pakattiin kaikki petivaatteet pyykkisäkkeihin. Vaunu siivottiin läpikotaisin. Aiemmin Datongissa vaunut oli jopa pesty ulkopuolelta junan seisoessa asemalla. Beijingissä juna sitten näytti siltä, kuin se olisi tullut asemalle vain lähteäkseen uudelle matkalle, menneen matkan rasituksista ei juuri näkynyt jälkiä.

Beijingiin saapuminen oli hieman yllättävä tapahtuma. Mikään ei viitannut siihen, että oltaisiin tultu miljoonakaupunkiin. Talot olivat pieniä, kuten kaikissa ratavarren kaupungeissa. Vasta vähän ennen saapumista asemalle, ilmaantuivat ensimmäiset suuremmat kerrostalot.

Lopulta olimme asemalla, aikataulun mukaisesti, 15:33 paikallista aikaa. Se oli juuri sellainen, kuin olimme kuvista nähneet. Asemalaiturilla oli hetkessä valtava väentungos. Hyvästelimme siinä kaikki uudet tuttavamme ja jäimme laiturille odottamaan opastamme. Ainakaan juuri sillä hetkellä häntä ei näkynyt. Odotimme lähes puoli tuntia, kunnes oppaamme saapui. Hän oli odottanut aseman edessä, sillä täällä oli voimassa laiturirahastus, joten laiturille ei päässyt maksamatta.

Kaivoimme lippumme esiin ja seurasimme opastamme aseman läpi sen eteen. Ulkona aukeni ihmismeri. Tässä olisi kai pitänyt saada kulttuurishokki tai vastaava, mutta ei tällä kaikella ainakaan vielä ollut mitään vaikutusta.

Opas johdatti meidät parkkipaikalle. Siellä odotti pakettiauto, johon sitten pakkauduimme. Kuljettaja sai ohjeet ja sitten mentiin. Opas jäi asemalle. Matka asemalta hotellille kesti lähes 45 minuuttia. Liikennettä oli valtavasti, pääasiassa polkupyöriä, mutta myös autoja oli paljon. Bussit tukkivat kadut silloin, kun muuten oli tilaa.

Kadut eivät ainakaan olleet ahtaita. Chanang -puistokadulle mahtuisi pari kolme Mannerheimintietä. Ajellessamme ohitimme muutamia matkailunähtävyyksiä, mm. Taivaallisen Rauhan aukion, Kielletyn kaupungin (em. aukion laidalla) sekä muutamia hotelleja.

Lopulta olimme perillä omassa hotellissamme, kaukana kaupungin keskustasta. Sisäänkirjoittautumisessa oli pieniä vaikeuksia, sillä emme saaneet yhteen huoneeseen lisävuodetta, vaan jouduimme ottamaan ylimääräisen huoneen.

Huoneet olivat varsin viihtyisiä, tosin kalustukseltaan varsin niukkoja. Jokaisessa huoneessa oli ilmastointilaite, mikä varmaan lievitti pahimpaa kuumuutta. Huoneiden vakiovarustukseen kuului myös tee ja kuuma vesi.

Purimme tavaramme ja asetuimme taloksi. Nyt pääsi peseytymään kunnolla. Tulipa sitten oltuakin suihkussa pidempi tovi. Aaaah...se vasta tuntui hyvälle. Viikon lian pesemisessä ei ollut vaikeuksia, mutta olo tuntui suihkun jälkeen huomattavasti kevyemmältä. (Toki junassakin oli tullut peseydyttyä, mm. tukan pesu onnistui vallan mainiosti).

Illan ohjelmassa ei ollut muuta, kuin käynti syömässä. Ravintolakin tästä hotellista löytyi, pienen etsiskelyn jälkeen. Ruokasysteemi oli likimain sama, kuin junassa. Valikoima tosin oli laajempi: 5:n, 6:n, ja 7:n juanin ateriat. Tilasimme 5:n juanin aterian. Se oli yhtä runsas kuin junassa ja siitä jäi aika paljon tähteeksi.

Täydellä vatsalla olikin sitten hyvä käydä nukkumaan. Nyt oikeaan petiin, joka ei huoju ja heilu. Eikä kiskojen kolina enää tuudita uneen...