Lähtö Beijingistä

Perjantai, 31. elokuuta 1984

Viimeinen aamu täällä. Nukuimme tästä syystä pitkään, eli aina puoli seitsemään! Menimme aamiaiselle kuitenkin normaaliin aikaan. Koska tämä oli viimeinen aamu, päätimme kokeilla meille pitkin viikkoa tyrkytettyä "länsimaista" aamiaista. Se osoittautui pieneksi pettymykseksi. Annos sisälsi paahtoleipää, kahvia (muru), voita, marmeladia, munakasta, pipareita ja keitettyä(!) maitoa. Jäin kaipaamaan kiinalaista aamiaista.

Seuraavaksi oli vuorossa päivän ohjelman tarkempi suunnittelu. Reiskan ja Kyöstin tehtäväksi jäi viedä rinkat rautatieasemalle taksilla. Muutoin päivän ohjelma oli jokaisen kohdalla vapaa. Sovimme kuitenkin kokoontumisesta pyörävuokraamolla ennen neljää, sillä junamme Shanghaihin lähti 17:12. Pyörätkin oli palautettava ennen sitä.

Minä lähdin Joukon kanssa ajelemaan kohden Kesäpalatsia. Menimme sinne suorinta mahdollista tietä käyttäen hyväksi pieniä karttaan merkitsemättömiä katuja ja kujia. Suunnistus ei tuottanut suurempia ongelmia Beijingin likimain ruutukaavaisessa kaupunkirakenteessa (ainakaan niin kauan, kun voimme ajaa suoraan pohjoiseen). Loppumatkan seurasimme kartassamme olevia bussireittejä ja päädyimme suoraan Kesäpalatsin eteen. Veimme pyörät säilöön ja sovimme tapaavamme toisemme noin parin tunnin kuluttua palatsin sisällä. Jouko jatkoi matkaa bussilla katsomaan yhtä hotellia ja minä maksoin itseni sisälle palatsiin.

Kesäpalatsi, kuten nimikin kertoo, oli aikoinaan Kiinan keisareiden kesänviettopaikka. Sinne ei tosin menty nautiskelemaan kesän lämmöstä, vaan pikemminkin päinvastoin viilentymään Kielletyn kaupungin kuumuudesta. Palatsialue muodostuu Kunmingin tekojärvestä ja siihen liittyvästä korkeasta kukkulasta (joka ilmeisesti on tehty järvestä kaivetuista maamassoista). Alueella on runsaasti rakennuksia, katoksia, katettuja käytäviä yms. Liki kaikille niille on yhteistä runsaat ja paikoin erittäin hienot koristemaalaukset. Hienoin näkemäni taideteos oli pitkin rantaa kulkeva katettu käytävä, joka yhdistää varsinaisen palatsialueen ns. "marmorilaivaan". Tuo "marmorilaiva" on nimensä veroinen. Se on tehty marmorista ja muodoltaan se on kopio perinteisestä, tosin vähän varakkaamman väen laivasta. Lisäksi se näyttää uivan vedessä kuten oikeatkin laivat.

Kipusin suurella työllä ja vaivalla ylös kukkulalle. Siellä istui pääasiassa vanhoja mummuja ja pappoja. Varsinaisia teräsvanhuksia! Muutoinkin, suurin osa palatsissa vierailevista kiinalaisista näytti olevan joko vanhuksia tai lapsiperheitä.

Joukoa odotellessa istuuduin varjoon kirjoittamaan päiväkirjaani (siis tätä tekstiä). Hetkessä ympärilläni oli kymmeniä kiinalaisia ihmettelemässä tekemisiäni. Luokseni saapui pian hyvin pukeutunut kiinalaismies, joka puhui erinomaista englantia. Mies osoittautui hongkongilaiseksi liikemieheksi. Keskustelimme, kuten olettaa saattoi, siitä, miksi olimme tulleet juuri Kiinaan.

Lopulta Jouko saapui. Arkkitehtonisesti merkittävä hotellikin oli löytynyt. Koska meillä oli vielä vähän aikaa, päätimme kiertää alueen keskellä olleen kukkulan. Lenkkimme päättyi sopivasti alueen itäportille ja sitä tietä ulos alueelta. Se Kesäpalatsista!

Meidän oli aika palata kaupungille palauttamaan polkupyöriämme. Haimme ne varjoisesta "pysäköintitalosta". Kun pääsin lopulta pyöräni luo, odotti minua kauhistuttava näky: Takakumi oli aivan tyhjä! Meillä oli reilu tunti aikaa ehtiä takaisin pyörävuokraamolle. Mikäli joutuisin paikkauttamaan kumin, emme ehtisi sinne ajoissa ja näin myöhästyisimme Shanghain junasta.

Etsin kiireesti lähimmän pyöräkorjaamon. Se löytyikin aivan vierestä. Ensitöikseni pumppasin takakumin täyteen ilmaa ja kas kummaa, se pysyi sisällä. Ainakaan päällepäin ei mitään pahempia vuotoja näkynyt tai kuulunut.

Uhkarohkeasti lähdimme polkemaan kohden keskustaa. Koetin varoa kaikkia töyssyjä ja kuoppia, sillä jos kumissa oli todella reikä, saattaisi se niissä vain pahentua. Tarkkailin takapyörää koko matkan ajan, mistä johtuen olimme ajaa harhaan. Tässä vaiheessa minulle selvisi, että kiinalainen, joka oli huutanut minulle ystävällisesti jotain ja osoitellut pyörääni ajaessamme Kesäpalatsille, olikin yrittänyt kertoa takakumin olleen vajaan.

Keskustaan oli perin helppo löytää, täytyi vain seurata bussilinjoja. Matka vuokraamolle kesti reilun tunnin ja olimme siellä sovitussa ajassa. Kumi ei enää vuotanut. Kun kaikki olivat koossa, palautimme pyörät ja maksoimme ne. Ajoimme seuraavaksi bussilla pari pysäkinväliä asemalle vievän kadun alkupäähän.

Kun viimein olimme asemalla, menimme hakemaan rinkkamme säilöstä. Se kesti varsin kauan, sillä kaikki muutkin matkustajat näyttivät olevan siellä. Kiinalaiset ovat kaikesta kohteliaisuudestaan huolimatta matoja etuilemaan. Jos ei pidä puoliaan, jää varmasti viimeiseksi.

Lopulta saimme rinkat. Muutkin matkatavarat näyttivät olevan päällisin puolin kunnossa, mm. rulla Oulun keskusta-aiheisia julisteita, lahjoiksi pitkin matkaa. Sitten vain pehmeän luokan odotussaliin odottamaan.

Joku oli ehtinyt pistäytyä Friendship -storessa ostamassa muutamia purkkeja Fantaa ja Spriteä. Ne juotiin pois heti. Pian oli aika siirtyä laiturille.

Laituri oli jossain keskempänä asemaa, joten nousimme toiseen kerrokseen. Sieltä oli portaat kullekin laiturille. Portaiden yläpäässä tarkastettiin matkaliput. Oikean portin löytyminen ei ollut vaikeaa, sillä sen vieressä oli kyltti, jossa oli junan numero ja määränpää. Meidän junallamme se oli Fuzhou. Virkailija leikkasi pienet tarkastuslovet lippuihimme ja menimme alas.

Laiturilla piti vielä löytää oikea vaunu. Olimme saaneet tulkittua lippujamme sen verran, että tiesimme mikä tarkoitti vaunua, mikä junaa ja mikä paikkaa. Oikea vaunu löytyi lopulta ja nousimme kyytiin.

Vaunussa oli palvelijat, kuten Siperian junassakin. Yksi heistä keräsi lippumme ja pisti ne jonkinlaiseen kansioon. Hytit olivat samantapaisia, kuin edellisellä matkalla. Niihin mahtui vain neljä matkustajaa kuhunkin, joten Kyösti joutui taas erilleen meistä.

Emme ehtineet edes purkaa tavaroitamme, kun seuraamme lyöttäytyi englantia puhuva liikemies. Kävimme taas tavanomaisen keskustelun matkastamme ja sen määränpäästä.

Juna nytkähti aikataulun mukaan liikkeelle ja Beijing alkoi hiljalleen kadota. Loimme vielä viimeiset silmäykset sen esikaupunkialueisiin. Tuskin olimme ehtineet kovinkaan kauas asemasta, kun yksi junan henkilökuntaan kuuluvista virkailijoista tuli luoksemme kädessään pieni lippuvihko. Tarkoitus ei oikein selvinnyt meille, mutta ymmärsimme lopulta sen verran, että kysymys oli päivällisestä. Söimmekö vai emme ja mitä oli tarjolla. Onneksi äskeinen liikemies tuli paikalle ja selvitti tilanteen. Tilasimme vain kaksi ateriaa, minulle ja Joukolle. Muut olivat ilmeisesti kylläisiä. Ruokailuun pääsisi reilun tunnin kuluttua.

Kun tunti oli kulunut, lähdimme rohkeasti ravintolavaunuun. Se olikin heti seuraavana. Muut olivat tilanneet meiltä kolme pulloa olutta tuotavaksi takaisin vaunuosastoon.

Astuttuamme ravintolavaunuun meidät ohjattiin yhteen tyhjään pöytään. Muissa pöydissä oli vielä ruokailijoita. Eteemme tuotiin lasilliset höyryävän kuumaa teetä. Samalla muita ruokailijoita alettiin hätistellä ulos vaunusta. Kun viimeinenkin oli saatu ulos, alkoi hirvittävä siivoaminen ja puunaaminen. Pöydät pestiin ja lattiat lakaistiin. Pari pöytää katettiin ja toiseen niistä ohjattiin meidät.

Ilmassa saattoi aistia jonkinlaisen sähköisen tunnelatauksen. Emme ehtineet istua kovinkaan kauan, kun pöytään jo alettiin kantaa ruokalautasia. Lopulta pöytä oli täynnä, vaikka meitä oli syömässä vain kaksi. Lautaset olivat tosin vajaampia, kuin tähän asti olimme tottuneet.

Tilasimme juomaksi neljä pulloa olutta, joista vain yksi avattuna. Tilaus tapahtui piirtämällä paperille tarvittava määrä pulloja ja viittomalla kolmen täyden pullon kohtalo. Asia näytti menevän perille.

Keittiössä tapahtui sillä välin kummia. Yhdessä vaiheessa valtavat lieskat löivät kattoon asti, näytti kuin koko keittiö olisi tulessa. Ilmeisesti siellä valmistettiin liekitettyä ruokaa tai sitten paistorasva oli syttynyt palamaan.

Syödessämme siihen toiseen pöytään tuli neljä kiinalaista miestä. Nyt näytti siltä, että juuri nämä matkustajat olivat aiheuttaneet sähköistä jännitystä ja kireyttä, joka oli havaittavissa koko henkilökunnassa.

Kun nämä miehet olivat nauttineet päivällisensä, kättelivät he tarjoilijoita ja näytti siltä, että tunnelma laukesi siihen. Mekin olimme saaneet syötyä omat annoksemme ja maksoimme ne. Yksi tarjoilijoista meinasi viedä pöydässämme olleet täydet ja avaamattomat olutpullot mukanaan, mutta onneksi sama tarjoilija, jolta olimme ne tilanneet pääsi väliin. Palasimme vaunuumme mukanamme tilatut oluet.

Ohitimme hämärässä Tientsinin, yhden Kiinan suurimmista kaupungeista. Päälle päin sitä ei olisi uskonut. Yhdellä asemalla oli sopivasti omenanmyyjiä ja Kyösti ryntäsi oitis ostamaan muutaman. Pahaksi onneksi Kyösti ei ollut ainoa. Ennen kuin se oli edes päässyt laiturille, oli myyjän ympärillä kymmenkunta kiinalaista. Lopulta, hirvittävän rynnimisen jälkeen Kyösti onnistui saamaan pussillisen päärynöitä. Jokaisella asemalla näytti olevan rautateiden järjestämiä myyjiä kärreineen ja kojuineen. Myytävänä oli hedelmien lisäksi ainakin leipiä ja näin kuumaan aikaan jäätelöä tai vastaavaa. Aina ei tarvinnut edes mennä laiturille tekemään ostoksia, sillä myyjät tulivat aivan junan viereen ja kaupat saattoi tehdä ikkunasta.

Nautimme siis iltapalaksi päärynöitä ja Fuzhou -olutta. Sitten vain nukkumaan, että jaksoi nousta huomenna ajoissa. Nukkuminen tosin osoittautui liki mahdottomaksi. Jokaisella asemalla oli hirvittävä meteli. Asemavirkailijat puhalsivat kilvan pilleihinsä ja jos ei siihen sitten herännyt niin viimeistään useimmilla asemilla ollut rämäkkä-ääninen kello sen teki.