Tyhjiä limsapulloja

Keskiviikko, 5. syyskuuta 1984

Aamu oli eilisen toisinto. Ylös nousu tuotti yhtä suuria vaikeuksia kuin eilen.

Menimme aamiaiselle odottaen saavamme maukkaan ja täyttävän kiinalaisen aterian. Mitä vielä! Söimme säilykemandariineja ja paahtoleipää sekä huonoa kahvia. Täytyy varmaan pistää ensi kerralla toivomus paperille. Aamiaisella ollessamme tilasimme myös päivällisen illaksi, sillä olimme ajatelleet syödä täällä.

Päivän ohjelmassa oli tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin. Aloitimme järven pohjoisosasta. Ensimmäinen kohde oli temppeli, jossa sijaitsi ilmeisesti Kiinan suurin puuveistos. Totesimme sen olevan varsin kookkaan. Temppelin puistossa oli myös mielenkiintoisia kivipatsaita. Niitä oli kosketeltu ja silitelty niin paljon, että pinta oli paikoin hioutunut kiiltäväksi. Yhden ihmisfiguurin naama oli kulunut aivan tasaiseksi ja muodottomaksi. Lienee turha mainita, että hevosta esittävän patsaan selkä oli myös kulunut kiiltäväksi lukuisten "ratsastajien" sitä kokeiltuaan. Siinä oli jopa selvästi havaittava monttu.

Patsaat esittivät suurikokoisia ihmisiä, kunnes Kyösti asettui yhden viereen. Tämä herätti suurta hämmästystä paikallisten asukkaiden ja turistien keskuudessa.

Temppeliltä ajoimme läheisen vuoren toiselle puolen, jossa sijaitsi Keltaisen Lohikäärmeen Lähde. Lähteen ympärille oli rakennettu varsin kauniita rakennuksia ja erinomaisen hieno kivipuisto. Itse lähde oli kelta-vihreä levästä.

Nautimme välipalan, joka koostui ostamistamme omenoista. Aikamme istuskeltua lähdimme kapuamaan ylös vuorelle. Huipulle johti muutamia polkuja, joiden varressa oli runsaasti istuskelupaikkoja. Jossain vaiheessa löysimme kauniin vihreän luolan, jonka läpi täytyi tietysti kulkea. Luolan pohja oli pehmeä ja sitä peitti liejukerros. Onneksi sentään jokunen kivi mahdollisti kulkemisen kenkiä likaamatta.

Luolan toiselta puolen kävelimme aina huipulle asti. Sieltä avautuikin erinomainen näkymä yli Hangzhoun kaupungin ja erityisesti Xihu -järven. Ilma oli tosin hieman utuinen, joten kovinkaan kauas ei nähnyt. Kaukana horisontissa näkyi kuitenkin suuri joki, joka rajasi kaupunkia idässä ja etelässä.

Huipulla oli myös jonkinlainen katos tai muistomerkki. Siitä ei saanut tarkemmin selvää. Menimme kuitenkin sen suojaan polttavalta auringonpaisteelta. Kuumuus alkoi väsyttää, joten päätimme levähtää hetken täällä ylhäällä. Pieni tuulenvire vei pahimman kuumuuden mennessään. Reiska alkoi taas väsätä kirjettä, kotiin?

Täällä ylhäällä ei juuri nähnyt ulkomaalaisia turisteja. Jokunen kiinalainen tuli kuitenkin polulla vastaan. Yleensä ottaen koko Hangzhoussa näytti olevan vähän turisteja, paitsi tietysti kiinalaisia. Heitä oli paljon.

Levättyämme riittävästi lähdimme palaamaan alas pyörillemme. Polku laskeutui alas rinnettä kulkien läpi fantastisten bambumetsiköiden. Joukko naisia perkasi maan pintaa, ilmeisesti kitkien muita kasveja bambujen seasta. Alhaalla emme sitten löytäneet yhden pyörän avainta! Epäilimme sen pudonneen jonnekin vuorelle, kunnes parkkimummo tuli luoksemme iloisesti hymyillen ja heiluttaen sitä; se oli unohtunut lukkoon! Pääsimme lopulta lähtemään kohden kaupungin keskustaa.

Kuuma päivä ja jatkuva liikkuminen vaikutti nestetasapainoon, joten pian kaipasi jotain juotavaa. Päädyimme jonkin Vallankumousaukion reunaan,jossa oli pari kioskia. Ostimme pullot keltaista limonadia ja jotain leivoksia. Juomat maksoivat 35 feniä pullo (15 feniä juomasta ja 20 pullosta). Juotuamme jätimme pullot pöydälle, sillä jos palautimme ne saisimme taas tukun pikkurahaa, jota oli vaikea kuluttaa. Sitä oli jo ennestään taskut pullollaan. Emme kuitenkaan ehtineet kovinkaan kauas pöydästämme, kun jo yksi mummo alkoi huutaa peräämme osoitellen pöydälle jääneitä pulloja. Huuto ei hiljennyt, ennen kuin Kyösti oli käynyt viemässä ne myyntitiskille.

Jotta ei olisi tarvinnut ottaa vastaan suurta määrää pikkuseteleitä, Kyösti poistui paikalta varsin nopeasti. Tämä aiheutti uuden kaakatusaallon, eikä sitten auttanut muu kuin käydä hakemassa panttiraha. Marja-Leena kävi noutamassa nuo 80 feniä, pikkuseteleinä... Johan hiljeni.

Hajaannuimme iltapäiväksi. Minä lähdin Marja-Leenana kanssa rautatieasemalle ostamaan junalippuja Shanghaihin, Kyösti ja Reiska lähtivät muuten vain kaupungille.

Asemalla ei ollut kovinkaan vaikea löytää lipunmyyntiä, tosin englanninkieliset opasteet osoittivat vain pehmeän luokan myyntitiskille. Kovan luokan paikat olisi pitänyt ostaa tavalliselta luukulta, jossa sitten oli hirvittävän pitkät jonot. Lippumyymälä löytyi, mutta lipunmyynti aloitettiin vasta pari päivää ennen lähtöä. Se siitä.

Lähdimme polkemaan kohden Friendship Storea, joka oli kaupungin toisella laidalla. Kaupungilla oli nyt inhottavan kuuma ajella. Aurinko porotti lähes suoraan päältä.

Löysimme Storen vahingossa ja kas kummaa, keitäs siellä oli: Reiska ja Kyösti! Olivat eksyneet tänne vahingossa. Katselimme ympärillemme tutkien paikallista tavaravalikoimaa. Hangzhou on kuuluisa silkistään ja sitä täällä näytti olevankin runsaasti. Siitäpä muistui mieleeni lupaus tuoda silkkiä tuliaisina kotiin ja Raisalle. Aloin siis penkoa silkkipakkoja.

Suurin osa silkeistä oli kuitenkin mitä kammottavimman värisiä. Vaikka koristeet olivatkin eksoottisia ja jopa painettu kultavärillä, kaipasin kuitenkin jotain yksinkertaisempaa. Lopulta valikoimasta löytyi hieman violetin sävyistä kangasta, josta oli vain toinen reuna koristeltu painatuksin. Otin sitä sitten 3 metriä viemisiksi Raisa-tädille.

Silmiini sattui yhdessä laatikossa olleet pienet sakset, jotka saattoi taittaa kasaan. Muut olivat ostaneet samanlaiset jo Beijingissä, joten minäkin päätin hankkia vastaavat. Nämä tosin olivat pienemmät. Muu ostosvalikoimamme rajoittui vain kylmiin juomiin, jotka piristivät hieman tässä kuumuudessa.

Ostosten jälkeen lähdimme palailemaan hotellille. Matka sujui varsin nopeasti, sillä pyörää nopeampaa kulkuvälinettä tässä maassa ei juuri ole, ainakaan kaupungeissa. Tällä kertaa pääsimme sisälle ilman ongelmia, sillä olimme saaneet hotellin receptionista pienet kortit, jotka täytyi näyttää portilla olleelle sotilaalle.

Hotellissa meitä odotti tilaamamme illallinen, joka oli erinomainen, toisin kuin se moska, jota aamuisin tarjottiin länsimaisena ruokana. Iltaohjelmassa ei sitten ollut muuta, kuin käynti hotellin diskossa. Suuntasimme kulkumme hotellin puiston toisessa laidassa vilkkuvia valoja kohden kuin yököt ikään.

Astuessamme sisään rakennukseen nousi stereoiden volyymi astetta korkeammalle. Disko itse oli suurehko sali, keskellä miellyttävän iso tanssilattia ja reunoilla ahtaita pöytiä.

Tarjoilija liiteli luoksemme tuoden viinilistaa. Tilasimme kahvit ja Reiska alkoi kokeilla paikallisia viinejä. Kahvien ja viinin mukana tuli ensimmäinen lasku, joka sisälsi myös diskon sisäänpääsymaksun 1 jussi / asiakas. Tästä disko sai meiltä uuden nimen "Jussin disko".

Kahvi oli hyvää, samoin omenat, joita oli pöydässä ja jotka söimme. Viini maistui tentulle eikä se ollut juuri punaviinin väristä, ei edes valkoista. Jälkeenpäin kotimaassa löytyi vastaava tuote, mutta se oli kuivaa sherryä! Sen maku ja väri vastasivat jotakuinkin paikallisia viinilaatuja.

Diskosta saattoikin sitten kömpiä nukkumaan totuttujen tapojen mukaan.