Tippukivistä Liskohotelliin

Tiistai, 11 syyskuuta 1984

Herätys ei tänä aamuna tuottanut vaikeuksia. Joku petturi oli paleltumisen pelossa kääntänyt ilmastointilaitteen asentoon "off", mikä sitten aiheutti jatkuvan toimintahäiriön.

Kello oli vasta kuusi. Aurinko oli juuri noussut, huomattavasti kaupunkia myöhemmin. Hamusin unisena remmikenkiäni sängyn alta; olivat kadonneet. Ei sentään, ne olivat toisella puolen, juuri siellä mihin ne edellisenä iltana olin jättänyt. Pää ei oikein toiminut.

Kengät puolittain jaloissa ja pyyhe olkapäällä hiihdin käytävän päähän suihkuhuoneeseen. Hanoista tuli taaskin vain kylmää vettä, mutta se virkisti sopivasti.

Kiirehdin, sillä minun oli ehdittävä asemalle ennen ensimmäistä, Wuhanista tulevaa junaa. Olin luvannut mennä asemalle Joukoa vastaan, mikäli se sattui tulemaan.

Kävelin lyhyen matkan hotellilta asemalle. Laput, jotka olin eilen jättänyt ympäri asemaa, olivat tyystin kadonneet. Vain yksi oli jäljellä.

Asemalaiturille pääsy tuotti hieman vaikeuksia. Laiturille päästäkseen piti olla junalippu tai erillinen laiturilippu. Minulla ei ollut kumpaakaan, enkä aikonut edes hankkia. Selitin englanniksi asemavirkailijalle, että olin ystävääni vastassa ja halusin mennä aina laiturille asti. Asia ei heti mennyt perille joten tehostin sanomaani viittomalla ja muutamalla Suomen kielen sanalla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsin ylös laiturille, tosin virkailija tuli mukana ja vahti minua koko ajan varsin epäluuloisen näköisenä.

Juna oli juuri saapunut asemalle ja laituri oli tulvahtanut mustaksi ihmisistä. Mustaksi sanan mukaisesti, sillä ainoana vaaleana päänä erotin Joukon vaaleat (?) hiukset laiturin toisesta päästä.

Palattuani Joukon kanssa hotellille kävin läheisessä pyörävuokraamossa varaamassa meille pyörät täksi päiväksi. Hinta oli kohtuullinen, 3 jussia / pyörä. Jouduin luopumaan passistani, sillä se jäi pantiksi. Ilman passia olisi pantti ollut 50 jussia.

Pikaisen aamiaisen jälkeen ryntäsimme kaupungille. Ensimmäinen kohde oli CAAC:n toimisto. Siellä ryhdyimme ostamaan lentolippuja Guangzhouhun. Saimme eteemme kaavakkeen, joka piti täyttää tarvittavilla tiedoilla haluamastamme lennosta. Täytimme sen apunamme varsin selvä aikatauluplakaatti ja ystävälliset virkailijat. Mikään ei siis voinut mennä vikaan...

Syy siihen, miksi ostimme lentoliput Guangzhouhun junalippujen sijasta, oli matkan pituus. Junalla se kesti kokonaisen vuorokauden, mutta lentäen vain tunnin. Lennolle tosin tuli hintaa, 70 juania (175 mk) ja vastaavalle matkalle junalla olisi mustasta pörssistä saanut liput 20 juanilla!

Maksoimme liput, kaikki turistivaluutalla, ja lähdimme polkemaan kohden Liskohotelia. Siellä tekeydyimme taas amerikkalaisiksi ja ostimme Fantaa ja Spriteä. Samalla saimme päähämme lähteä Li-joelle laivaristeilylle. Siinä olisi sopivaa ohjelmaa huomiseksi. Hintakaan ei ollut "päätä huimaava" 40 jussia (100 mk), mihin ilmeisesti sisältyi muutakin kuin vain risteily.

Liskohotelli oli muuten se sama Li-River Hotel. Liskohotelli-nimen se sai eilen, kun huomasimme aulan seinälle tarrautuneen pari vaaleaa liskoa. Ne olivat illan pimetessä tulleet pyydystämään hyönteisiä valokeiloista. Ilmeisesti ne asuivat muun ajan aulan seinällä olevien taulujen takana...

Ensimmäinen tutustumiskohde oli paikalliset kuuluisat tippukiviluolat. Matka niille alkoi varsin lupaavasti; ajoimme harhaan (tai paremminkin Jouko, Kyösti ja Reiska ajoivat). Olimme oikealla tiellä, mutta menossa väärään suuntaan!

Käännyimme takaisin ja aloimme vihdoin polkea oikeaan suuntaan. Matkanteko kuitenkin pysähtyi pian, sillä näimme mielenkiintoisen kivisillan, jota sitten piti käydä kuvaamassa ja koskettelemassa. Jäin tielle odottamaan muita ja kun heitä ei sitten alkanut kuulua, lähdin polkemaan hiljalleen kohden luolia. Pääsin perille asti ja sain pyöräni parkkiin, eikä muita vielä näkynyt. Löysin itselleni hyvän varjoisan paikan, josta oli näkymä tielle.

Odotellesani muita tuli läheisen omenanmyyntikojusta vanhahko mies luokseni ja tarjosi savuketta. Kieltäydyin, koska en polttanut. Tästä seurasi se, että ko. mies marssi lähellä olleelle limsakojulle ja osti pullon keltaista limonadia. Hän tarjosi nyt sitä ja en tällä kertaa voinut kieltäytyä. Ilmeisesti tällä miehellä olisi ollut paljonkin kysyttävää, mutta kun yhteistä kieltä ei ollut, niin....

Kun muut viimein saapuivat, menimme luolille. Osallistuimme ensimmäiseen opastettuun kierrokseen, joka sattui olemaan tarjolla. Luoliin ei nimittäin päässyt ilman opastusta. Nämä olivatkin sitten ensimmäiset näkemäni tippukiviluolat, mutta pelkästään näiden takia tänne ei juuri kannattanut tulla.

Ennen paluumatkalle lähtöä Reiska, Kyösti ja Jouko nauttivat aterian paikallisessa ruokalassa. Minä nautin Marja-Leenan kanssa pelkät teet. Kuumuus oli vienyt kaikki ruokahalut. Paluureitin valinta aiheutti hieman ristivetoa, joten päätimme hajaantua. Minä lähdin omia teitäni kohden keskustaa. Sovimme tapaavamme "Elefanttikukkulalla" lähellä keskustaa, Li-joen rannassa.

Guilin on Li-joen varteen rakennettu, pitkä nauhamainen kaupunki. Nauhamaisuutta korosti vielä samansuuntaiset rauta- ja maantie. Keskusta vaikuttaa pääkadulta katsottuna varsin suurelta, mutta kun poikkeaa hieman syrjään, onkin jo maaseudulla.

Pyöräily alkoi sujua kuin kiinalaisilta ikään. Enää ei tarvinnut keskittyä itse ajamiseen, vaan saattoi katsella kadunvarsia ja maisemia laajemminkin. Kaikki väistelyt ja jarrutukset tapahtuivat automaattisesti, jopa refleksinomaisesti. Täällä ei myöskään ollut samanlaista liikennettä, kuin Beijingissä. Varsinkaan busseja ei tarvinnut väistellä yhtä usein.

Menin melkein suoraan tapaamispaikalle. Muita ei vielä näkynyt, joten kipusin ylös vuorelle. Istuin ihailemaan Li-jokea ja Guilinin uhkeita maisemia. Aurinko vetäytyi pilveen, mikä viilensi ilmaa huomattavasti. Tosin ilma oli tavattoman hiostava ja painostava, ukkosta?

Kävelin pitkin vuoren laella olleita polkuja, jotka kaikki näyttivät päättyvä jyrkänteen reunalle, aivan kuin sieltä olisi käyty kilvan hyppimässä alas. Palatessani yhtä polkua takaisin laelle, juoksi vastaani iso rotta! Yäk! Rottia, varisinkin kuolleita, näytti tässä kaupungissa olevan paljon.

Pohjoiselle taivaalle oli alkanut kerääntyä mustia pilviä. Ukkonen oli nousemassa. Muita ei kuulunut, joten palasin vuoren juurelle. Laskeutuminen alas oli huomattavasti helpompaa, kuin nousu, vaikka paikoin lähes pystysuora seinämä ja portaiden ulkoreunalta puuttuvat kaiteet pitivätkin pienessä jännityksessä.

Ajelin hiljalleen hotellille. Ukkostava ilma teki olon uniseksi, joten paneudun sängylleni pitkäkseen. Nukahdin. Ehdin ottaa vajaan tunnin nokoset, kunnes heräsin ulkoa kuuluvaan ukkosen jyrinään.

Muita ei vielä näkynyt. Ensimmäiset sadepisarat iskeytyivät ikkunaan ja osa tuli sisälle. Suljin ikkunan ennen kuin tuulenpuuskat repivät sen saranoiltaan. Vaatteet olivat liimautuneet kiinni ihoon, joten suihku tekisi taas hyvää. Vesi oli yhtä kylmää, kuin aamullakin. Avattuani suihkuhuoneen ikkunan, sieltä tulvahti henkäys lämmintä ilmaa. Sade ropisi alhaalla kaupungin katoilla.

Suihkun jälkeen jäin katselemaan hotellin ikkunasta alas pihalle ja pääkadulle. Sade oli muuttunut kaatosateeksi. Ihmiset juoksentelivat sateenvarjojen alla pitkin vetisiä, tulvivia katuja. Samassa kurvasi tutunnäköinen naisihminen hotellin pihaan: Marja-Leenahan se siinä.

Muutkin ilmaantuivat sateen seasta, Reiska viimeisenä ja he veivät pyörät vuokraamolle. Menin alas heitä vastaan, suurta vahingoniloa tuntien. Yleisön pyynnöstä otin Kyöstin kameralla kuvan litimärästä seurueesta.

Kun pyörät oli maksettu, sain passini takaisin. Muut olivat käyneet sillä välin vaihtamassa kuivaa ylleen. Kun kaikki olimme taas koossa, menimme receptioniin soittamaan Guangzhouhun. Aioimme varata seuraavan yön etukäteen. Tätä emme olleet aikaisemmin kokeilleet, joten kokeilimme nyt sen onnistumista.

Hotellin portieri hoiti puhelun teknisen puolen. Kysehän oli kaukopuhelusta, mikä Kiinassa ei ole yhtä yksinkertaista, kuin esim. Suomessa. Lopulta saimme yhteyden yhteen hotelliin, josta kuitenkin selvisi, että puhelinvarauksia ei oteta vastaan. Sieltä ilmoitettiin, että tilaa oli, joten tervetuloa. Käytimme siis sielläkin samaa taktiikka, kuin tähänkin asti: Marssisimme suoraan hotelliin, oli sitten tilaa tai ei.

Receptionin seinällä näytti olevan myös lentoaikataulu, joten siinä puhelun aikana silmäilin vielä tarkemmin lähtöaikaamme torstaina. Näkyipä olevan sama kellonaikakin, kuin lentolipuissamme, mutta mikäs täplä siinä oli perässä? Aikataulun alaosassa oli selitys asialle: Vuoro lennetään maanantaisin ja keskiviikkoisin. KESKIVIIKKOISIN!!! Senhän piti olla vasta torstaina...!

Tarkistus lentolipusta osoitti oikeaksi epäilymme. Meille oli myyty liput väärälle päivälle ja vielä väärään koneeseen. Katastrofi! Meidän pitää olla huomenna varaamallamme ja maksamallamme jokiristeilyllä, eikä suinkaan matkalla Guangzhouhun. Lippujen vaihtaminenkaan ei enää onnistunut, sillä lipputoimisto oli juuri sulkemassa oviaan ja huomenna se ei ehdi avautua ennen lähtöämme risteilylle.

Käännyimme asiassa hotellin puoleen ja sieltä luvattiin hoitaa asia puolestamme. Se tosin maksoi: CAAC:lle vaihtokulut, vaikka vika olikin heidän. Lisäksi hotelli veloitti pienen summan operaatiosta. No parempi näin, sillä se tuli kuitenkin halvemmaksi, kuin kokonaan uudet liput tai jättää jokiristeily käyttämättä.

Kun päivä oli saanut näin kiinalaisen lopun, päätimme päättää sen Liskohotellin Diskossa hukuttautumalla länsimaiseen hupatukseen.

Tällä kertaa menimme sinne ajoissa, että ehdimme sisälle asti ja vielä ostamaan jotain. Vuoden vanha populaarimusiikki sekä tutunnimiset, mutta oudonmakuiset juomasekoitukset lohduttivat syntyneessä tilanteessa. Eihän tämä ollut mikään huono päivä, hieman epätavallinen tosin.

Lähtiessäni diskosta katsahdin ala-aulan seinälle. Niitä oli kolme, liskoja nimittäin.