Hong Kong - Taipei - Tokio

Maanatai, 17. syyskuuta 1984

Hirveä aamu. Nuha ei tunnu hellittävän; nenä on täynnä räkää ja silmät vuotavat kuin sipulia kuorisi. Kävimme aamiaisella hotellin ravintolassa jo kello seitsemän. Olimme ensimmäiset asiakkaat. "Mannermainen aamiainen" oli yhtä mielikuvitukseton kuin nimikin; paistettua munaa ja paahtoleipää. Marja-Leena taisi kokeilla paikallista puuroa, joka sentään näytti oikealta puurolta.

Maksoimme itsemme ulos hotellista. Jouduimme ajamaan lentokentälle takseilla, joita tarvittiin kaksi kappaletta viemään meidät ja matkatavaramme. Tällä kertaa ei tarvinnut sentään opastaa taksikuskia.

Lentokentällä oli tavanomaiset lähtöselvitykset. Oikea tiskin löytäminen ei tuottanut vaikeuksia ja saimme lopulta tavaramme sisään ja matkaliput käteen. Jouko joutui avaamaan rinkan, sillä sisällä olleet teekupit ja kiinalainen veitsi muodostivat läpivalaisussa ilmeisesti aika epäilyttävän kuvion... Tytöt olivat saattamassa meitä. Saimme molemmilta lahjaksi pienet punaiset kirjekuoret, joissa oli sisällä taidokas puunlehteä esittävä paperileikkaus. Luulin sitä pitkään oikeaksi lehdeksi, kunnes tajusin mistä oli kyse. Taitavaa...

Päästyämme "kansainväliselle" alueelle aloimme katsella tullivapaita ostoksia ja viime hetken matkamuistoja. Kone oli noin puoli tuntia myöhässä, joten meillä oli hieman enemmän aikaa.

Pääsimme viimein koneeseen ja se rullasi kiitoradan päähän aloittaen nousukiidon. Ympärillä näkyi pelkkää vettä ja vähän kauempana nousi kaupunki merestä ylös vuorenrinteitä. Kai Takin lentokenttä sijaitsee satama-alueella, lahden pohjukassa, josta pääkiitorata työntyy ulos merelle. Sinne jäi Hong Kong.

Koneessa tarjottiin ateria ennen välilaskua Taipeihin. Ruoka oli suhteellisen maittavaa. Se ei kuitenkaan näyttänyt maistuvan vieressämme istuneelle japanilais -neitoselle. Tämä neitonen tuntui voivan huonosti koko matkan ajan. Onneksi se ei ollut mitään vakavampaa, ehkä vain lievää lentopelkoa, tai sitten ikävää...

Välilasku Taipeihin oli varsin tylsä kokemus. Kaikki matkustajat poistettiin koneesta odottamaan kentän kansainväliselle alueelle. Kaupoissa oli myytävänä samaa kallista "rihkamaa" kuin Hong Kongissa tai muilla suuremmilla kentillä. Emme ostaneet mitään, emme edes käyneet nauttimassa virvokkeita. Minun ei edes tehnyt mieli, sillä nuha tuntui yhä painavan päälle.

Tunnin odottelun jälkeen kone oli valmis jatkamaan matkaa. Loppumatka menikin jo vähän mukavammin. Tulipahan käytyä tässäkin Kiinassa, vaikka ei itse maahan päässytkään...

Saavuimme Tokioon noin kello 17:00 paikallista aikaa. Naritan kenttä oli suurempi, kuin oli kuvitellut. Tosin Hong Kongiin verrattuna siellä oli vain enemmän matkustajia. Päästyämme ulos koneesta suureen odotushalliin aloimme keskustella jatkosta, kunnes takaamme kuului selvällä suomenkielellä kysymys: Millainen sää oli Hong Kongissa ? Kysyjä oli suomalainen liikemies, joka oli odottamassa konetta (ilmeisesti samaa jolla me tulimme) päästäkseen sinne. Suomen kieli tuntui varsin pehmeältä korvissa, sitä kun ei ollut kuullut puhuttavan, paitsi tietysti kun puhuimme sitä keskenämme. Lyhyiden terveisten jälkeen jatkoimme muita matkustajia seuraten kohden kentän keskiosaa, jossa oli tullit ja muut muodollisuudet.

Pitkien käytävien ja liukuhihnojen jälkeen saavuimme suureen avaraan halliin, jonka keskeltä kulki jono pöytiä. Ne olivat maahanmuuttoviranomaisten pöytiä. Jokaiselle tiskille oli hirvittävä jono, pääasiassa liikemiehiä. Saimme itsellemme kärrit, joihin lastasimme kaikki kantamukset. Olimme jo koneessa saaneet maahanmuutto- / saapumisselvitykset. Olimme jo täyttäneet ne, joten nyt oli vain jonotettava.

Pitkän ja hikisen tunnin jälkeen pääsimme ulos tarkastuksesta. Saimme oleskeluluvan 90 päiväksi. Astuttuamme Japanin maaperälle oli ensimmäinen toimenpide vaihtaa valuuttaa ja selvittää kuinka täältä pääsisi pois.

Kenttä ei sijaitse lähelläkään Tokiota, mutta meidän ei sitä tarvinnut ajatella. Olimme ilmoittaneet retkeilymajoihin etukäteen saapumisestamme. Olimme pyytäneet vahvistukset Hong Kongiin hotelliimme, mutta niitä oli tullut vain yhdestä.

Tämä ensimmäinen hotellimme oli Naritan ja Tokion puolivälissä. Sinne pääsi paikallisjunalla, joka lähti Naritan asemalta. Asemalle pääsi bussilla, joka lähti lentoaseman edestä. Maksoimme matkamme, en tiedä minne, mutta aikamme matkustettua olimme rautatieaseman edessä. Kyltissä luki "Narita".

Sisällä yritimme selvittää aikatauluista, koska seuraava juna menisi ja mistä saisi liput. Aikataulut ja matkareitit löytyivät selvästi ja lopulta selvisi, että liput piti ostaa automaatista. Määränpäämme oli Inage. Sinne pääsi Chiban kautta, jossa ilmeisesti oli junan vaihto. Saimme ostettua lippumme (tosi automaattista!). Asemalaiturille mennessä liput tarkastettiin ja niihin leikattiin lovi (aivan kaikki ei sittenkään ollut koneistettua). Täällä on käytössä laiturirahastus.

Juna tuli ja nousimme siihen. Seurasimme paikannimiä kartasta ja asemien nimikylteistä, kunnes olimme Chibassa, jossa nousimme junasta odottamaan seuraavaa. Sekin tuli pian ja pääsimme jatkamaan matkaa. Olimme Inagessa päivän alkaessa hiljalleen hämärtyä.

Seuraava ongelma oli löytää paikallinen retkeilymaja. Bussinkuljettajat osasivat kertoa, minne päin meidän pitäisi mennä ja pääsimmekin bussilla lähelle ko. paikkaa. Bussi pysähtyi keskelle pimeyttä pienessä japanilaisessa kaupungissa. Saimme vielä viimehetken opastuksen oikeaan suuntaan. Lähdimme kävelemään sinne jonnekkin.

Osoitetta ei tahtonut löytyä ja lopulta jouduimme turvautumaan paikalliseen apuun. Kukaan ei tietenkään puhunut englantia, joten Jouko yritti selvittää asiaa vähäisellä japaninkielen taidollaan. Ei selvinnyt. Jatkoimme "hakuammuntaa" ja kävelimme toivossa löytää joko itse hotelli tai joku, joka osaisi sanoa, missä se oli. Toivotonta. Lopulta, harhailtuamme tarpeeksi kauas, tapasimme miehen, joka puhui hyvää englantia ja lupasi selvittää meille hotellin sijainnin. Hän itse ei ollut kuullutkaan siitä. Hetken päästä mies palasi asunnostansa ja kertoi, että ko. retkeilymaja oli lopettanut toiminnan muutamia vuosia sitten. Apua!!!

Tässä sitä nyt oltiin; ensimmäinen yö Japanissa taivasalla! Vaan eipä hätää, sillä tuo avulias mies lupasi järjestää asiamme. Eihän se sopinut, että vieraat jäisivät ulos yöksi. Hän kertoi, että lähistöllä, parin sadan metrin päässä oli japanilainen majatalo, joka ei varsinaisesti ottanut ulkomaalaisia vieraita. Tässä tilanteessa se tuntui kuitenkin parhaalta ratkaisulta, sillä emme enää ehtisi esim. Tokioon yöksi. Tai paremminkin emme ehtisi ennen retkeilymajojen sulkemisaikaa (noin 21:00). Siispä marssimme tuohon pieneen majataloon. Miehemme selvitti talon pitäjille tilanteemme ja sai suostuteltua heidät ottamaan meidät sisään. Hän itse järjesti meille kaiken ja selitti, mitä kaikkea majatalon palveluihin kuului. Kun kaikki oli selvää, toivotimme hänelle hyvää yötä.

Majatalo oli todella viihtyisä. Se oli juuri sellainen japanilainen majatalo, ryokan, jossa matkaoppaiden mukaan kannattaisi yöpyä ainakin kerran. No me teimme sen, ja vielä ensimmäisenä yönä.

Palveluihin kuului kylpy (japanilainen) mutta ei aamiaista. Huoneeseen tuli myös pannullinen teetä ja pienet kupit kaikille. Tee oli erilaista, kuin mihin olimme tottuneet Kiinassa. Se maistui hieman popcornille, ilmeisesti siinä oli seassa paahdettua riisiä.

Kuuma kylpy teki hyvää ja kun lopulta pääsi tatamille levitettyyn petiin saattoikin nukahtaa heti. Nuhakin tuntui jo hellittävän.