Arkkitehtuuria

Keskiviikko, 19. syyskuuta 1984

Kello kahdeksan Marja-Leena kävi herättämässä meidät. Siitä ei juuri ollut apua, sillä nukahdimme uudestaan. Lopulta, kello yhdeksän jaksoin nousta ylös.

Marja-Leena tiesi kertoa, että yöllä oli ollut maanjäristys. Kas kummaa, kun en ollut herännyt. Ehkä se ei ollut tarpeeksi voimakas. Nukuin joka tapauksessa kuin tukki, sillä tämä oli ensimmäinen yö, jolloin nuhasta ei enää ollut tietoakaan. Jälkeen päin kuulimme että järistys oli noteerattu Suomessakin uutisissa...

Aamupesun jälkeen herättelin muita. Olimme aikoneet pestä pyykkiä retkeilymajan pesulassa. Se sijaitsi talossa numero 15, missä se sitten lieneekin. Edellisestä pyykkipäivästä olikin vierähtänyt aikaa, tosin olimme koko matkan ajan pesseet pikkupyykkiä milloin missäkin; pääasiassa hotellihuoneiden wc:ssä.

Talo 15 löytyi varsin helposti ja siellä oli itsepalvelupesula (kolikkoautomaatit). Yllätykseksi siellä oli myös muita automaatteja, erityisesti meitä kiinnosti pikaruoka-automaatit. Niistä näytti saavan erilaisia keittoja varsin halpaan hintaan. Päätin kokeilla kanakeittoa. Automaatti oli kuin kotoiset kahviautomaatit; ensin putosi pieneen välikköön iso pahvimuki johon heti perästä tuli jostain kanakeitto kuiva-aineina. Lopuksi päälle lorahti kiehuvaa vettä. Mukana seurasi vielä syömäpuikot. Keiton annettiin seistä hetken aikaa ja kas, se sakeni ja oli pian syötävää.

Tämän maittavan aamiaisen aikana pyykkikone oli pessyt ensimmäisen satsin, mutta jo konetta täyttäessä oli käynyt mielessä epäilys, ettei kone olisi kovin tehokas. Eikä se ollut. Osa pyykistä oli vielä likaista, tai sitten niissä ollut lika oli todella pinttynyttä.

Pyykin jälkeen palasimme takaisin huoneisiimme. Tämä hotelli suljettiin kello 11 keskipäivällä muutamaksi tunniksi, joten tänne ei tuona aikana ollut asiaa. Tarkkaan ottaen vain huoneet lukittiin, toimisto-osa jäi auki. Valmistauduimme siis aloittamaan päivän ohjelman.

Meillä oli noin kaksi tuntia aikaa ennen sovittua tapaamista Kenzo Tangen toimistolla. Osa tuosta ajasta kuluisi itse toimiston etsimiseen, vaikka se ainakin kartan mukaan oli helposti löydettävissä.

Ajoimme paikallisjunalla Shinjukuun ja vaihdoimme siellä JNR:n junaan. Määränpäämme oli Asakusa. Jouduimme vielä vaihtamaan metroon, ennenkuin olimme perillä. Etsiskelyyn ei lopulta kulunut kauaa ja löysimme Tangen toimiston varsin vaivattomasti. Totta puhuen tiesimme etukäteen, miltä itse toimistorakennus näytti ulkoa päin, olihan se yksi arkkitehtuurikohteistamme.

{modal images/exku84/Junichi_Kawamura.jpg|width=600}kawamura{/modal}Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa oli suuri näyttelysali, joka samalla toimi sisääntulohallina. Yhdessä sen kulmassa, lähellä hissejä, istui viehättävä neitonen, jolta jouduimme tiedustelemaan aikaamme Tangelta. Itse Tange ei ollut läsnä, mutta meidät ottaisi vastaan Kaakkois-Aasian alueen päällikkö, arkkitehti Junichi Kawamura.

Nousimme hissillä ylös toimistokerrokseen, jonka alakerran sihteeri oli meille neuvonut. Siellä meitä odotti toinen sihteeri, joka ohjasi meidät vierashuoneeseen. Meille tarjottiin teetä ja sitä juodessamme herra Kawamura saapui huoneeseen. Esittelyjen ja kättelyiden jälkeen keskustelimme hieman suomalaisesta arkkitehtuurista ja siirryimme tutustumaan itse toimistoon.

Varsinaiset työtilat olivat kerrosta alempana. Itse toimisto näytti samalta, kuin monet suomalaiset toimistot. Ehkä erona oli tiukempi järjestys. Myös kaikilla työntekijöillä oli yhtenäinen tumma puku. Koska ilma oli lämmin ja kostea, olivat kaikki kuitenkin ilman takkia. Herra Kawamurakin riisui myös takkinsa tullessaan toimistoon.

Työntekijät olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta miehiä. Naisarkkitehti on Japanissa edelleen poikkeus. Projektit olivat ison toimiston luonteeseen sopien mahtipontisia: Hallintokaupunkeja Malesiaan, pilvenpiirtäjiä jne.

Isäntämme joutui jättämään meidät hetkeksi ja siksi aikaa saimme oppaaksemme yhden toimiston "pienistä" arkkitehdeista (nimi ei ole jäänyt mieleen). Toimistokierroksen jälkeen lähdimme tutustumaan itse taloon, joka, kuten edellä mainitsin, oli Tangen omaa suunnittelua. Alemmassa kerroksessa toimi Ikebana-koulu. Jos olisimme tulleet muutamaa viikkoa aikaisemmin, olisimme saattaneet tutustua ala-aulassa olleeseen, tämän koulun töistä koottuun näyttelyyn.

Pikaisen kierroksen jälkeen palasimme takaisin toimistoon, jonne myös herra Kawamura saapui. Kiitimme vieraanvaraisuudesta ja mahdollisuudesta tutustua toimistoon. Saimme läksiäislahjaksi kirjan Tangen töistä ja paikallisen tavan mukaan annoimme mekin pienen vastalahjan (olimme raahanneet Suomesta muutamia killan julisteita ja muuta rihkamaa).

Ennen poistumista itse rakennuksesta kävimme ensimmäisessä kerroksessa olevassa ravintolassa nauttimassa Italiansalaatit. Ulkona sade vain yltyi.

Päätimme käydä katsomassa vielä yhtä Tangen työtä, Akasaka Prinz Hotellia, joka sijaitsi jonkun matkan päässä. Matkalla huomasin pienen liikkeen, jossa oli sateenvarjoja myytävänä. Ostin yhden, sillä tihkuttava sade alkoi käydä sietämättömäksi. Se ajoi lopulta meidät sisälle Dom-hampurilaispaikkaan pitämään sadetta ja nauttimaan iltapäiväkahvit.

Vihdoin olimme itse hotellilla. Ei se mikään kaunis ollut, olipahan hyvällä paikalla. Marssimme sisään ja lopulta päädyimme hissillä niin ylös, kuin oli mahdollista. Sieltä olisi varmaan auennut mahtavat näkymät yli koko Tokion, mikäli ei olisi satanut. Näimme sentään maahan, emme juuri sen kauemmas. Olimme 40. kerroksessa.

Akasakasta jatkoimme maanalaisella kohden Ginzaa, jossa piti olla pari mielenkiintoista arkkitehtuurikohdetta. Ne löytyivät, mutta niissä ei juuri ollut mitään erityistä. Ehkä sellainen asia oli asuntohotelli, "kapselihotelli", jossa hotellihuoneet oli liitetty irrallisina elementteinä itse perusrunkoon. Maantasoon oli jätetty yksi elementti malliksi ja lähemmin tarkkailtavaksi. Eipä käy kateeksi ihmisiä, jotka joutuvat asumaan tällaisissa kopperoissa.

Ginzalla nautimme pienen illallisen ja palasimme sen jälkeen takaisin majapaikkaamme. Sade vain jatkui, mutta hiljalleen. Kaikkialla oli hieman utuista ja nihkeää. Päätimme kokeilla tänä iltana kylpylää. Se oli suurempi kylpylaitos, jota käyttivät kaikki alueen asukkaat, siis nuo paikalliset urheilijat. Kylpy sinänsä oli tavallinen, vähän suuremmassa koossa vain. Kylpyamme oli liki uima-altaan kokoinen ja täynnä kuumaa vettä. Ainakin aluksi se tuntui tosi kuumalta, mutta kun kerran sinne oli päässyt istumaan, ei sieltä tehnyt mieli nousta ylös. Tämä vastasi likimain suomalaista saunaa.

Kylvyn jälkeen palasimme hyvin rentoutuneina takaisin huoneisiimme ja menimme heti nukkumaan. Huomenna ei ollut taaskaan turhaa aikaa maata. Se olisi viimeinen päivä Tokiossa, ennen lähtöämme Japanista noin kolmen viikon kuluttua.