Nagoya | 名古屋市

Maanantai, 24. syyskuuta 1984

Marja-Leena kävi herättämässä meidät kello 6. Virallinen herätys oli vasta 06:30 kuten eilenkin, mutta meillä oli hieman kiire. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme painelemaan kohden rautatieasemaa.

Reijo, Kyösti ja Jouko olivat sopineet tapaamisesta jonkun japanilaispojan kanssa seitsemän maissa. Asemalla pistäydyimme läheiselle aamutorille ja ostimme purtavaa matkaa varten (hedelmiä yms.). Nautimme myös aamiaisen yhdessä paikallisessa kuppilassa.

Minä menin asemalle varaamaan meille paikkalippuja seuraavaan Nagoyaan menevään junaan. Ensimmäinen juna oli täysi, mutta seuraavaan mahtui. Se lähti Takayamasta kello 09:19. Matka kesti vajaat kolme ja puoli tuntia. Ohitimme jossain välissä Gifu nimisen kaupungin. Ahaa ! Täältä siis olivat peräisin Suomessa niin suositut Gifu-pastillit...?

Olimme Nagoyassa aikataulun mukaan. Ensimmäiseksi soitimme Osakaan ja varasimme seuraavan yöpaikan. Varauksessa ei ollut ongelmia ja pääsimme haluamaamme retkeilymajaan. Kun se oli selvä, varasimme myös paikat Osakaan. Nagoyasta Osakaan voi valita kahdesta Shinkansenista: Hikariin, joka on nopeampi (pysähtyy harvemmin) ja Kodoma joka pysähtyy liki kaikilla asemilla ja on siten hitaampi, ero tosin oli varsin marginaalinen. Hikarit olivat kaikki täysiä, joten oli otettava hitaampi vaihtoehto. Saimme lopulta paikat sopivaan junaan. Meidän piti nimittäin olla retkeilymajalla ennen kello 21:00.

Seuraavaksi lähdimme kuljeskelemaan kaupungille. Nagoya on varsin suuri kaupunki. Keskustan täyttävät korkeat toimistotornit ja kaikkialla näyttää olevan uutta ja siistiä. Useat rakennustyömaat kertoivat alueen olevan jatkuvan muutosprosessin alla.

Kävelimme jonkin matkaa asemalta keskustaan päin ja tulimme kortteliin, jossa sijaitsi muutamia ravintoloita ja baareja. Menimme yhteen niistä. Se oli italialainen ravintola. Söimme päivällisen, joka ei suinkaan ollut pizza, vaan tavallinen spagetti/pasta annos, varsin hyvä ja täyttävä.

Syönnin jälkeen hakeuduimme aivan ydinkeskustaan. Hajaannuimme taas tahoillemme, minä tutkin keskustaa Marja-Leenan kanssa ja muut menivät katsomaan jotain arkkitehtuurikohdetta. Sovimme tapaavamme asemalla ennen junan lähtöä.

Nagoya vaikutti ensi alkuun varsin omituiselta paikalta. Ihmisiä tuntui olevan varsin vähän, ainakin kadulla. Tultuamme maanalaisella aivan ydinkeskustaan syykin selvisi: Kaupunki eli elämäänsä maan alla. Katutason alapuolella oli valtava ostoskeskuskompleksi. Keskellä kaupunkia se tosin avautui ulos, vähän samaan tapaan kuin Les Halles Pariisissa, tosin täällä ei menty yhtä alas maan alle ja ulkotila oli itse asiassa suuri puisto. Näitä maanalisia ostoskeskuksia oli ainakin kolme ja niitä yhdisti metro.

Täällä näki ensimmäistä kertaa uutta japanilaista nuorisoa nahkarotseineen ja pitkine tukkineen. Olipa joukossa muutama punkkariksi luokiteltava yksilökin (tosin siisti verrattuna eurooppalaiseen vastaavaan).

Pian oli aika lähteä. Olimme Marja-Leenan kanssa hieman myöhässä ja saavuimme asemalle noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Muita ei vielä näkynyt. Siitä alkoi varsin piinallinen odotus. Tiesimme, että meidän oli ehdittävä tähän junaan ollaksemme Osakassa ajoissa. Muuten olisi etsittävä majapaikka joko täältä tai sitten jostain muualta Osakassa. Kello tikitti vääjäämättömästi. Lopulta, 8 minuuttia ennen junan lähtöä Kyösti, Reiska ja Jouko tulivat. Vei oman aikansa saada rinkat säilöstä ja löytää oikealle laiturille ja vielä oikean vaunun luo. (Onneksi kaikki on merkitty täsmällisesti ja junat pysähtyvät asemille niin, että laituriin maalattu sisäänkäyntiä osoittava nuoli sattuu juuri oikean oven kohdalle!)

Olimme laiturilla vaunumme edessä juuri ja juuri lähtöaikaan. Kun olimme kaikki sisällä, sulkeutuivat ovet ja juna lähti. Myöhästyminen olisi ollut kiinni vain sekunneista! Istuuduimme paikollemme. Edessäni istui pari munkkia ja heidän kaljut päälaet kiilsivät selkänojan yli. Ulkona alkoi ilta jo hämärtää ja lopulta, kun pysähdyimme Kiotossa, oli jo pimeää. Kaukana pimeydessä loisti kirkkaasti valaistuja, sateenkaaren väreissä hohtavia rakennuksia; ne olivat Pachinkoja. Pachinko on eräänlainen "kuulapajatso". Kolikoiden sijasta koneeseen syötetään pieniä kuulia. Ne voi laittaa sisään kerralla ja kone hoitaa pelaamisen. Pelaajan ei tarvitse kuin istua ja katsoa.

Lopulta juna pysähtyi Shin-Osakan asemalle. Meidän piti vielä ajaa paikallisjunalla keskustaan. Jouduimme vielä käyttämään metroa, että pääsisimme retkeilymajalle asti.

Tämä majapaikka sijaitsi suuren stadionin yhteydessä, vähän niin kuin Helsingin Stadionin majakin. Kirjoittauduimme sisään ja sovimme aamiaisesta. Ehdimme myös käydä kylvyssä, mikä olikin tarpeen. Aamulla olisi aikainen herätys, sillä meidän piti hakea vuokraamamme auto Osakan keskustassa.