Kumano - Ise - Osaka

Keskiviikko, 26. syyskuuta 1984

Marja-Leena kävi herättämässä kello viisi, kuten oli sovittu (sillä taisi olla ainoa herätyskello..). Puimme päälle ja hiivimme ulos ja edelleen läheiselle rannalle. Mereltä puhalsi hienoinen virkistävä tuulenvire.

Itäinen taivas oli vielä tumma, mutta aamun kajastuksen saattoi kuitenkin huomata. Taivaalla oli myös pilviä ja näytti siltä, ettei auringonnousua sittenkään näkisi.

Kaukana horisontissa alkoi erottua aamuruskoa vasten muutamia korkeita, sokeritopan muotoisia saaria. Muutamat niistä mäyttivät rosoisilta. Taivas muuttui yhä punaisemmksi. Aloin kuvata kaunista näkyä ollen varma siitä, että aurinko nousisi pilvien takan. Alkoi olla jo valoisaa ja olin kuvannut yhden rullan loppuun. Hieman pettyneenä aloin vaihtaa kameraan uutta filmiä kun horisonttiin ilmestyi ensin pieni kirkas piste, joka pian alkoi levitä ja kasvaa: Aurinko nousee !!!

Aloin räpsiä kuvia uudelleen yrittäen muistaa, kuinka kameran asetukset tulisi olla näin kirkkaassa vastavalossa. Nousevan auringon maa ei ole ollenkaan hullumpi nimi tälle saarivaltakunnalle, siinä määrin se teki vaikutuksen.

Rantaan ilmestyi yhä enemmän kalastajia pitkine onkineen ja lopulta rannan poikki kulki moottorivene, jota ilmeisesti heitettiin kalanruokaa mereen. Samassa veden pinta alkoi elää; suurehko kalaparvi seurasi venettä. Pian kaikki kalastajat ryntäsivät veteen ja suuntasivat onkensa kohden tuota parvea. Kukaan ei kuitenkaan saanut sinttiäkään.

Muutaman filmirullan jälkeen ja auringon hävittyä pilvien taakse palasimme takaisin majapaikkaamme. Muutkin asukkaat olivat jo hereillä ja aamiainen oli tarjolla. Yksinkertaisen japanilaistyylisen aamiaisen jälkeen pakkasimme automme ja lähdimme ajamaan takaisin kohden Osakaa.

Paluumatkalla poikkesimme Iseen katsomaan sen hienoja vanhoja temppeleitä. Ennen Iseä olimme pysähtyneet tien varteen ihmettelemään paikallista modernia arkkitehtuuria. Olimme nimittäin tullessa huomanneet muutaman mielenkiintoisen rakennuksen. Ensimmäinen niistä osoittautui jonkinmoiseksi lämpökeskukseksi ja toinen kouluksi. Molemmat oli suunnitellut ilmeisesti sama, ehkä jopa paikallinen "suuruus". Koululla jouduimme innokkaiden ala-asteen oppilaiden piirittämäksi. Kaikki halusivat kuvaan. Totesimme lopuksi, että ensivaikutelma rakennuksista lupasi liikaa ja lähempi tarkastelu osoitti niiden olevan aika keskinkertaista arkkitehtuuria. Ei maininnan arvoinen kokonaisuus.

Lopulta saavuimme itse Isen temppelialueelle. Parkkeerasimme automme varjoisimpaan paikkaan, joka oli vielä jäljellä. Yleensä paikoitusalueilla oli henkilö, joka etsi paikan valmiiksi ja sinne oli ajettava, minne osoitettiin. Temppeli oli tulvillaan japanilaisia turisteja ja ennen muuta kirkuvia koululaislaumoja.

Temppelit sijaitsevat Ise-Shiman kansallispuistossa. Alueella oli ikivanhoja puita, joiden rungot oli suojattu innokkailta taputtelijoilta ja silittelijöiltä. Monia näistä puista pidettiin pyhinä, joten niiden koskettelu kai toi onnea (paitsi puulle itselleen). Muistuu mieleen kiinalaiset kivipatsaat, joiden kasvot olivat kuluneet muodottomiksi ja kiiltäviksi kaikesta taputtelusta.

Muutamassa alueella virtaavassa purossa uiskenteli suuria punaisia, valkoisia ja kirjavia kaloja, ilmeisesti karppeja. Ne olivat melkein kesyjä tai sitten niin laiskoja, että niitä melkein pystyi silittämään. Kalastaminen olisi varsin helppoa...

Isessä sijaitsi myös temppeli, joka tietyin väliajoin tuhotaan ja viereiselle, identtiselle rakennuspaikalle tehtiin uusi, täsmällinen kopio entisestä. Uusi, vielä pystyssä oleva temppeli on rakennettu 1973, joten se hävitettäneen joskus 1993 (seremonia toimitetaan joka kahdeskymmenes vuosi).

Piipahdimme myös rannikolla, ennen sisämaahan paluuta. Lähellä Iseä, Futamiga-urassa on pieni temppelialue, josta avautui kirkkaalla ilmalla näkymä meren yli Fuji-vuorelle. Pahaksi onneksemme ilma oli muuttunut taas utuiseksi ja Fuji jäi näkemättä. Meressä, lähellä rantaa sijaitsi pieni kalliosaari, jonka päälle oli rakennettu portti. Vieressä olevaan pienempään saareen oli tästä porttisaaresta vedetty paksuja köysiä. Asetelma liittyi jotenkin ikuiseen rakkauteen. Sikäli, kuin kaikki nyt on ikuista: Köydet vaihdettiin kerran vuodessa juhlallisessa seremoniassa, kuinkas muuten.

Tuuli paiskoi vettä vasten rantaa ja teki alueella liikkumisen hieman vaikeaksi. Rantaa kulkevalle polulle "satoi" vettä, välillä runsaastikin. Lisäksi veden mukana maalle tuli runsaasti pieniä äyriäisiä, jotka juoksentelivat turistien jaloissa.

Oli taas aika jatkaa matkaa. Vaihdoimme Reijon kanssa ajovuoroa. Minä olin ajanut alkumatkan, joka oli enimmäkseen vuorista. Isestä lähdettyämme tiet olivat varsin ruuhkaisia, mutta saavuttuamme moottoritielle ei liikennettä juuri ollut, ainakaan liikaa. Moottoritiellä oli hyvä ajella ja auton vauhti nousi helposti yli 100 km/h:n. Olimme kiinnittäneet jo tullessa huomiota siihen, että joka kerta, kun nopeus oli n. 105 km/h alkoi jostain kojelaudan alta kuulua kellon pimputusta. Päättelimme siitä, että vuokraamo ei tahtonut autolla hurjasteltavan. (Jälkeenpäin on selvinnyt, että 100 km/h oli suurin sallittu nopeus....)

Saavuimme Osakaan illan pimettyä. Meidän piti palata takaisin samaan retkeilymajaan, josta olimme lähteneet eilen aamulla. Ennen kuin aloimme selvittää tarkempaa reittiä (olimme jo liki keskustassa), kävimme syömässä yhdessä ravintolassa.

Paluu takasin lähtöpaikkaan oli hieman mutkikasta. Kartat, joita meillä oli, eivät olleet tarpeeksi tarkkoja ja jossain vaiheessa ajoimme ympyrää. Onneksi kaupunkia halkoo useita moottori- ja rautateitä, jotka on merkitty likimain kaikkiin karttoihin. Niiden avulla saatoimme suunnistaa karkeasti oikeaan kaupunginosaan ja loppumatka olikin sitten helppoa.

Kirjoittauduimme taas sisään ja asetuimme taloksi. Väsymys alkoi painaa tässä vaiheessa, olimmehan olleet liikenteessä jo kello viidestä...