Moskova MOCKBA
Maanantai, 20. elokuuta 1984
Heräsimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Kello oli jo kahdeksan. Kirkas valo paljasti muutamia epämiellyttäviä asioita; ikkunasta oli päässyt sisään jotain mustaa töhnää, joka sitten peitti alleen kaiken pöydällä olleen kaman. Onneksi siihen ei jäänyt mitään syötävää.
Pakkasimme tavaramme hieman kiirehtien, sillä olimme tuossa tuokiossa Moskovassa. Asemalle saavuttuamme lähdimme etsimään ensimmäiseksi Inturistin opasta, jonka piti olla meitä vastassa asemalla. Oppaan tehtävänä oli järjestää meille ennakkoon maksettu transfer asemalta hotelliin.
Opas löytyi, kuten olettaa sopii, asemalaiturin päästä. Emme olleet ainoita palveltavia, vaan paikalle alkoi pikkuhiljaa kertyä väkeä. Meille neuvottiin kaksi taksia, jotka odottivat aseman seinustalla. Pakkauduimme niihin ja sitten mentiin. Kuljettaja ajoi lähes koko matkan kahta kaistaa pitkin, kytäten sopivia rakoja vellovasta automassasta (Neukuissako muka vähän autoja ?). Samaa kaistanvaraus - kyttäysmenetelmää käyttivät lähes kaikki autoilijat. Toki liikennesääntöjä oli. Risteyksessä punainen valo pysäytti autovirran samoin kuin kotonakin.
Jossain vaiheessa kuljettaja hiljensi, teki tiukan U-käännöksen ja heti perään nopean peruutuksen. Olimme perillä. Palveluun kuului vielä se, että meidät hoidettiin sisään hotelliin asti.
Kirjoittautuminen kesti jonkin aikaa, mutta lopulta saimme avaimet. Kyösti, Reiska ja Jouko saivat saman huoneen, suurehkon sviitin, minä jaoin hieman pienemmän Marja-Leenan kanssa. Se oli tavallinen hotellihuone, voisi olla mistä tahansa.
Noista receptionin naisista jäi hieman hapan jälkivaikutelma. On tietysti väärin väittää, etteivät he omistautuneet työlleen, varsinkin jos se työ on jotain muuta, kuin asiakaspalvelua. Receptionissa oli nimittäin kaksi naista, jotka työkseen vain viilailivat kynsiään samalla kun tiskin toisella puolen odotti puolenkymmentä asiakasta kärsivällisesti vuoroaan, kärsivällisesti...
Kun olimme purkaneet tarvittavat tavaramme, painelimme oitis kaupungille. Aluksi tyydyimme vain kiertämään hotelli Inturistin korttelin. Kierroksen lopulla piipahdimme paikalliseen pikaruokabaariin. Sieltä sai mm. jauhelihamössöllä höystettyä leipää ja kahvia sekä muita juomia. Muut söivät ja joivat, minä tyydyin vain maistelemaan. Varsin maukkaita leipiä, mutta kahvissa oli liikaa sokeria, vai olikohan sokeriin lipsahtanut liian vähän kahvia...
Meitä oli varoitettu kaikenkarvaisista pöpöistä, joita Moskovassa vilisee. Noista sapuskoista niitä mahtoi saada, varsinkin kun vielä pesi hampaat paikallisella, maustetulla kraanavedellä.
Päivän ohjelmassa oli käynti Mongolian konsulaatissa. Paikka selvisi hotellista ja soitolla itse konsulaattiin. Se sijaitsi varsin lähellä Kremliä, jonka lähellä me taas asuimme, joten sinne oli melkein kävelymatka.
Konsulaattia ei kuitenkaan alkanut löytyä annetusta osoitteesta (itse asiassa osoitetta ei oikein tahtonut löytyä), vaan jouduimme turvautumaan paikallisten asukkaiden apuun. Saimme nuoren naisen oppaaksi, tosin tämäkään ei tarkkaan tiennyt konsulaatin tarkkaa sijaintia, mutta sai sen sitten selville yhdeltä miliisiltä.
Lopulta seisoimme jonkun rakennuksen edustalla. Seinässä oli laatta, jossa oli vaakuna (Mongolian?) ja runsaasti venäjänkielistä ja jotain oudompaa tekstiä. "Oppaamme" hävisi heti, kun olimme kiittäneet.
Rakennus näytti olevan remontissa ja ovet olivat lukossa. Ovikellon soittamisella ei ollut mitään vaikutusta. Lopulta lähdimme etsimään takaovea, joka löytyikin pihanpuolelta.
Aulassa käyskenteli ilmeisesti mongolialaisia (en ole nähnyt aikaisemmin) ja seinustalla pöytänsä takana istui jonkinmoinen sihteeri. Hän ei osannut sanaakaan englantia, mutta paikalle haettu mieshenkilö taisi sana jos toisenkin. Saimme viisumikaavakkeet ja täytimme ne. Tämä mieshenkilö poistui hetkeksi kaavakkeiden ja passiemme kanssa jonnekin toimistohuoneeseen. Mukana lähti 10 dollaria, jotka olivat hinta viisumeista.
Saimme passimme takaisin yhdellä uudella leimalla varustettuna. Olimme saaneet Helsingissä Kiinan Kansantasavallan viisumin, joka komeili lähes sivunkokoisena heti USA:n viisumin perässä. Toimituksen jälkeen suuntasimme takaisin Punaiselle torille. Loppupäivä oli varattu tutustumiselle Moskovan keskustaan.
Punaisen torin väenvilinässä törmäsin yhteen belgialaiseen, joka halusi vaihtaa ylimääräiset ruplat dollareiksi tai joksikin muuksi länsivaluutaksi. Minä suostuin vaihtokauppaan, kun en muutakaan voinut. Kurssi oli likimain 1:2, ts. dollarilla sai kaksi ruplaa. Ylimääräiset ruplansa tämä "belgialaisdiileri" oli saanut myymällä vanhat, hieman risaiset merkkifarkkunsa... Näillä rahoilla me sitten painuimme mässäilemään lähimpään löytämäämme ravintolaan. Se sattui olemaan ravintola Mockba matkalla hotellillemme. Syöminen ei tullut kovinkaan kalliiksi, vain vaivaiset 5 Rbl per henki, mikä teki omalla vaihtokurssillamme FIM 17,50. Päätimme vielä illan hotellin valuuttabaarissa - emme juoden päätämme täyteen, kuten monilla suomalaisturisteilla on tapana, vaan nauttien tavanomaisen iltaoluen (tapa on sittemmin säilynyt kotomaassa).
Sitten vaan nukkumaan, ensimmäistä yötä Moskovassa.