Moskova, lähtö kohti itää
Tiistai, 21. elokuuta 1984
Aloitan tämän aamun, kuten edellisenkin ja kaikki seuraavat heräämisestä. Se tapahtui 08:30. Aamupesun ja muiden toimien jälkeen menimme nauttimaan aamiaista, joka piti tarjoileman "Skazka Zalissa". Paikka oli hieman vieras, kuten koko hotelli, mutta löytyi lopulta kolmannesta kerroksesta.
Ehdimme Marja-Leenan kanssa istuutua yhteen pöytään, kun meitä tultiin jo hätistelemään pois. Tämä osa ravintolaa oli varattu ryhmille, muiden aamiaistarjoilu oli kerrosta alempana. No, se löytyi. Ruoka oli tarjolla järkevästi seisovasta pöydästä. Hamusimme kaikkea mahdollista ja etsimme tyhjän pöydän. Samassa muutkin saapuivat paikalle.
Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja veimme ne aulaan säilöön. Jouko oli käynyt hakemassa meille junaliput ja paikkaliput Inturistin toimistosta hotellissa. Siinä odotellessa lähtivät viimeiset postikortit Moskovasta koti Suomeen.
Kun olimme kirjoittautuneet ulos hotellista, lähdimme kiertelemään kaupungille. Suoritimme laajamittaisen tutustumisen Moskovan metroon, sekä kävimme ainakin pari kertaa Punaisella torilla. Punaisen torin varrella oleva Gumin tavaratalo oli tavallaan yksi arkkitehtuurikohde. Ei ohjelman mukainen. Siellä viivähtikin aikaa jokunen tovi ja filmiä "paloi" metrin verran.
Gumista suuntasimme toivorikkaine kohti Rossia-hotellia ja sen suojissa olevaa Berjoskaa. Tavaravalikoima oli kuin itsevalinta Alkossa lisättynä venäläisillä matkamuistoilla. Ei ihme, jos monen suomalaisen pää meneekin sekaisin (ei matkamuistoista). Emme kuitenkaan sortuneet holtittomiin juomien osteluun, vaan tyydyimme vaatimattomiin matkamuistoihin sekä vaarattomiin limukoihin ja suklaisiin.
Berjoskasta jatkoimme metroajelua ja menimme sattumalta kohti Gorkin puistoa (sitä, jossa filmattiin elokuvaa Helsingistä, vai miten se nyt oli...). Tuo kuuluisa puisto löytyi hetken etsinnän jälkeen. Tarkempi tutkimus osoitti sen olevan jonkinmoinen huvipuisto tai vastaava. Näin päiväsaikaan siellä oli varsin hiljaista.
Tässä vaiheessa tapahtumien kulku alkoi saada rikollisia piirteitä. Istuuduimme nimittäin yhdelle penkille ja meidän seuraan oli liittynyt nuori neuvostokansalainen, miespuolinen. Keskustelu kääntyi kuin ihmeen kaupalla raha-asioihin, erityisesti USA:n dollareihin. Ilmeni nimittäin, ettei tällä nuorella ollut ollenkaan tämän sortin rahaa. No, me halusimme auttaa asiaa ja suostuimme pieniin vaihtokauppoihin, joilla sitten lujitettiin neuvostokansan ja piskuisen Suomen suhteita.
Vaihto-operaatio oli samanlainen, kuin se, joka käytiin Punaisella torilla eilen. Kurssikin sovittiin samaksi, eli 1 dollari on yhtä paljon kuin 2 ruplaa. Emme suinkaan vaihtaneet vain yhtä dollaria, vaan kokonaista 50. Tämä sai "ystävämme" täysin tolaltaan. Se ei kuitenkaan ollut este rahalliselle vaihtokaupalle, vaan merkitsi itse vaihto-operaatiota. Kaikki tapahtui salassa kuin agenttifilmeissä ikään. (Jälkeenpäin selvisi, ettei hermostumista aiheuttanut rahan, siis dollareiden määrä, vaan se kurssi. Kun normaalisti siellä käytettiin pimeillä markkinoilla kurssia 1 dollari = 3 tai jopa 4 ruplaa, annoimme omat rahamme lähes ilmaiseksi.)
No olihan noita ruplia vaikka muille jakaa... Palasimme hyvissä ajoin hotellille ja noudimme matkatavaramme. Meidät kuskattiin takaisin Jaroslavin asemalle, samalle, jolle edellispäivänä saavuimme. Vastaisuuden varalta oli hyvä huomata, että sieltä pääsee myös metrolla Inturistille.
Junan lähtöön oli reilu puoli tuntia. Aseman taululle oli merkitty Beijingin junan lähtöaika, vain laituri puuttui. Meidän lisäksi junaa näkyi odottavan joukko kiinalaisia ja olipa siinä muutama ruotsalainenkin. Kyösti ja Reiska yrittivät etsiä vielä viime tingassa jotain kauppaa, löytämättä sitä.
Siinä se oli: Juna peruutti lähtölaiturille ja kaikki kiinalaiset säntäsivät etsimään vaunujaan. Me seurasimme perässä. Oma vaunumme oli junan toisessa päässä, melkein keulassa. Noustessamme vaunuun, keräsi kiinalainen vaunupalvelija lippumme ja osoitti meille meidän hyttimme. Koska jokaiseen hyttiin mahtui vain neljä henkeä, joutui yksi meistä erilleen muista. Se yksi oli yhteisellä päätöksellä Kyösti. Kyösti majoitettiin seuraavaan osastoon kahden vanhahkon kiinalaismiehen kanssa.
Vaunu oli tismalleen samanlainen, DDR:ssä valmistettu makuuvaunu, jollaiset liikennöivät Helsingin ja Moskovan väliä. Poikkeuksena oli vain Kiinan kansallisen rautatieyhtiön tunnuksella varustettu tuuletin sekä tavaton siisteys. Kaikki paikat olivat puhtaan valkoisia. Vaunussa ei meidän ja niiden kahden kiinalaisen miehen lisäksi ollut muita matkustajia, kuin kaksi hongkongilaista tyttöä. Tuskin ehdimme hyttiimme asettua, kun jo alkoi vilkas tutustuminen ja sen myötä keskustelu kanssamatkustajien kanssa.
Nämä kiinalaiset osoittautuivat paleontologeiksi ja he olivat palaamassa kotiin jostain alan kongressista Moskovassa. Hongkongilaistytöt taas olivat olleet Europassa töissä ja palasivat niin ikään kotiin. Vaunupalvelijat on myös syytä laskea vaunumme asujaimistoon. Heitä oli kaksi: pieni pyöreä ja keskipitkä laiha. Tämä keskipitkä puhui hyvin englantia.
Kello 17:34 juna sitten nytkähti liikkeelle. Ehdin katsella hetken Moskovan laitakaupunkia, mutta välttääkseni arkkitehtuurishokkia, yritin keskittyä muihin asioihin. Hangonkeksihymyllä varustettu vaunupalvelija toi hyttiimme neljä kannellista teekuppia ja saman verran teepusseja. Hetken kuluttua tuli sitten suuri pumpputermoksellinen kuumaa vettä. Laitoimmepa siinä sitten tee hautumaan, kiinalaiseen tapaan (maanmainiota vihreää teetä...)
Kun matkatavarat oli sullottu mitä erilaisimpiin paikkoihin, lähdimme tutkimaan junan ravintolapalveluja. Ravintolavaunu löytyi parin vaunun päästä edessä. Vaunu, samoin kuin henkilökuntakin oli venäläistä. Ruokalistat kuitenkin oli useammalla eri kielellä, mm. englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Henkilökunnan muodosti ainakin neljä naista (kaksi vanhaa ja kaksi nuorehkoa). Toinen niistä nuoremmista, se keski-ikäinen, muistutti erehdyttävästi lafkamme yhtä siivoojaa. Lisäksi kalustoon kuului pari miestä, ilmeisesti kokkeja.
Tilasimme silavaa, stroganoffia, leipää, juomat sekä päälle teetä ja leivos/torttu. Koko lysti maksoi vain 1,73 Rbl per henki. Täytyy heti harkita siirtymistä kalliimpiin ruokiin, jotta saisimme ruplat kulumaan ennen Mongolia rajaa.
Henkilökunnasta voisi kertoa enemmänkin, mutta jätän sen tuonnemmaksi. Nyt ei ole enää muuta, kuin painua takaisin vaunuumme. Se pidempi vaunupalvelija kävi näin ensimmäisenä yönä laittamassa meille petit valmiiksi. Omasta sängystäni puuttui turvahihnat ja niitä jouduttiin etsimään muista osastoista. Olin saanut itselleni toisen yläpetin. Jouko nukkui alapuolellani ja Reiska viereisellä yläpetillä. Marja-Leenalle jäi siten toinen alapeti. Tähän punkkaan sitä on sitten vaarassa maatua seuraavan viikon aikana.