90^o itäistä pituutta ja 4444 km

Perjantai, 24. elokuuta 1984

Heräsimme tänään todella aikaisin. Kello näytti kuutta Moskovan aikaa, mikä kylläkin teki noin kymmenen paikallista.

Saavuimme viimeiselle suurelle joelle, Jeniseille. Samalla pysähdyimme Krasnojarskissa. Jouko kävi taas ostamassa leivonnaisia. Myös kiinalaiset paleontologimme ryntäsivät ensitöikseen ostoksille. Tämä oli toistunut koko matkan ajan, sillä he valmistivat ruokansa itse hytissänsä. Myös vaunupalvelijat tekivät pöperönsä itse, mistä johtuen vaunussamme leijaili ajoittain herkullinen ruoan tuoksu.

Maisemat muuttuivat taas jylhemmiksi ja havupuut valtasivat metsät. Olimme Taigalla. Siperialle ominaiset lehtikuuset toivat oman eksotiikkansa maisemaan.

Jossain vaiheessa ikkunan ohi vilahti jotain mielenkiintoista ja Reiska säntäsi ottamaan kuvaa. Yritys epäonnistui dramaattisesti, sillä kameran hihna oli tarttunut teemukeihin ja ne kaatuivat siinä rytäkässä vastavaihdetulle, valkoiselle pöytäliinalle. Itse asiassa kupit kaatuivat kuin dominopalikat, sillä Reiska onnistui kaatamaan vain yhden kupin, joka taas kaatoi seuraavan jne. Vain yksi kuppi kaatui pöydälle. Yhden Reiska sai syliinsä ja toinen kaatui minun uusille vaaleansinisille housuille! Tällä kertaa emme vaivautuneet vaihtamaan pöytäliinaa vaan päätimme tyytyä sen uuteen, vaalean ruskehtavaan värisävyyn.

Aamuinen valuutta ja velkaselvitys osoitti, että ruplia oli vieläkin aivan liian paljon. Asia piti korjata seuraavalla aterialla, jonne menimmekin vaihdettuamme kuivaa yllemme.

Jouduimme tällä kertaa nauttimaan joitain ruokalajeja uudemman kerran, sillä ruokalista oli jo käyty kertaalleen läpi. Vain salaateissa oli vielä jonkinverran valinnanvaraa.

Jotta rahaa menisi, ostimme yhden pullon väkevää hedelmäviiniä. Se olikin perin hyvää, vaikka sitä eivät muut nauttineet kuin minä ja Reiska.

Naapuripöydässä istunut venäläinen mies viittoili minut luokseen ja alkoi papattaa venäjää, aivan kuin minä olisin ymmärtänyt. Yritin ymmärtää ja pääsimme lopulta siihen, että olimme esitelleet itsemme. Nimi Ari ei sanonut mitään, tuskin se sitä nimeksi edes tajusi, mutta Mikael "Misha" näytti lämmittävän tämän miehen sielua. Oltiin siis sinut. Vanhaan venäläiseen tapaan otimme huikat väkeviä, mikä aiemmin nauttimani hedelmäviinin kanssa alkoi jo vaikuttaa jossain korvien välissä.

Jos vain olisin osannut vähänkin venäjää, olisi siinä vierähtänyt pidempikin tovi, ja useampi ryyppy. Nyt asiaan puuttui vielä vaunun henkilökunta, joka pyrki pitämään meidät parhaansa mukaan erillään. Olisi kai pitänyt sanoa, ettei tämä humalaisen höpinä minua juurikaan häirinnyt. Välttääkseni kansainvälisen konfliktin, päätin poistua valitellen kiirettäni (minne?).

Tälle ruokailulle kertyi jo sopivasti hintaa, 9,32. Palasimme takaisin hyttiimme mukanamme Mika, joka oli tullut kanssamme syömään ravintolavaunuun. Mika lähti nyt kanssamme tyhjentämään loput viinipullosta. Viini kirposi päähän, ei kuitenkaan juovuttanut liikaa.

Kyöstiin oli iskenyt jokin tauti ja se makasi raatona punkkansa pohjalla. Mistään vakavasta tuskin oli kysymys, sillä jo viisi yli viisi se kömpi unisena ylös, tai paremminkin laskeutui alas yläpetiltä.

Jossain vaiheessa pysähdyimme Taishetissa. Huomasin asemalla, että lähestyimme kilometripylvästä 4444. Se piti ehdottomasti kuvata. Odotellessamme nautimme vihreää teetä ja keskustelimme tuon taivaallisista. Kun sitten tuli aika mennä kuvaamaan ikkunasta, ilmestyi ensimmäinen kilometripylväs pusikosta: 4447... Se siitä. Täyti siis odottaa seuraavaa mahdollista merkittävää kilometripylvästä joka ehkä oli 5555, mikäli se sattui olemaan matkamme varrella.

Kyöstin herättyä ja virkistyttyä lähdimme taas syömään. Taas sama juttu: Koko henkilökunta oli syömässä ja me olimme ainoita asiakkaita.

Pääruuaksi kokeilin kalaa. Sitä oli hieman lautasella parin suolakurkun ja muutaman perunalastun kera (perunat, jotka olivat muuttuneet jossain vaiheessa perunamuusiksi, olivat nyt perunalastuja). Kyllä tälläkin annoksella mahansa sai täyteen, varsinkin kun otti tuon perinteisen jälkiruuan: Keks ja Tsaaju.

Siinä istuessamme sulkivat tarjoilijat vaunun. Ovi lukittiin ja pöydät katettiin huomista varten. Tässä vaiheessa meille selvisi se tosiasia, että tässä vaunussa noudatettiin paikallista, ei Moskovan aikaa. Paikallinen aika oli jo 11 illalla.

Vahingosta viisastuneina menimme nyt nukkumaan oikeaan aikaa, jotta heräisimme huomenna jota kuinkin muiden matkustavaisten tavoin. Aikaero Moskovaan oli kasvanut jo viiteen tuntiin, eli olimme samalla aikavyöhykkeellä, kuin Beijing. Siirsimme samalla kellojamme eteenpäin viisi tuntia.

{google_map}55.8053044,94.3323888|width:100%|height:300{/google_map}