Huh hellettä!
Torstai, 6. syyskuuta 1984
Heräsin aamulla vasta puoli kahdeksan. Marja-Leena oli pomppinut yläs jo auringonnousun aikaan. Se oli käynyt pyöräilemässä läheisellä kankaalla ja olipa vielä ehtinyt käydä ostoksillakin. Söimme ostokset, munkin makuiset leivonnaiset, aamiaiseksi hotellin teen kanssa. Ainakin nyt aamiainen oli kiinalainen.
Aamupäivän ohjelmassa oli tutustuminen järven pohjoisosassa olevaan saareen. Kartan mukaan siellä olisi paljon nähtävää. Kyöstiin oli taas iskenyt joku tauti ja se päätti jäädä hotellille lepäämään. Sää oli muuttunut entistä painostavammaksi. Selvästi ilmassa oli ukkosta.
Ajoimme saarelle, mutta sen enempää emme jaksaneetkaan tehdä, sillä kuumuus kävi sietämättömäksi. Nousimme kuitenkin kuin malliksi saarella olleelle kukkulalle, mutta sen laella ei jaksanutkaan tehdä muuta kuin levätä varjossa.
Poistuessamme saarelta törmäsimme Kyöstiin, joka oli piristynyt aamuisesta. Hotelli Hangzhou oli sen verran lähellä, että päätimme vetäytyä sen suojiin nauttimaan jotain kylmää juotavaa. Kokeilimme janoisina paikallista appelsiinijuomaa, joka osoittautui hirvittävän makuiseksi. Parasta siinä oli se, että se oli kylmää.
Kirjoitin kortit kaikille lähisukulaisille. Osoitekirja ei ollut tullut mukaan, joten jouduin väsäämään osan osoitteista ulkomuistista. Toivottavasti Suomen postilaitos löytää vastaanottajat.
Hangzhousta suuntasimme omalle hotellillemme. Olimme tilanneet lounaan, joka piti mennä syömään. Lounas ei poikennut päivällisestä.
Kuumuus tukahdutti kaikki yritykset tehdä jotain. Ei siis auttanut muu, kuin levätä. Päätäkin alkoi särkeä. Parin tunnin päivälevon jälkeen kävelin puistossa. Istuin pitkän tovin Xihu-järven rannalla ja katselin taivaanrannalle ilmestyneitä mustia pilviä. Jostain kaukaa kuului ukkosen jyrinää.
Toiset olivat saaneet eilen päähänsä lähteä elokuviin. Ja ne lähtivät. Minä en jaksanut edes ajatella asiaa, vaan jäin hotellille lepäämään ja ihailemaan järvimaisemaa.
Illan ohjelmassani oli opiskella hieman kiinaa. Erityisesti piti opetella tuntemaan kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Esimerkiksi katu, jonka varrella tämä hotelli on, on Xi Shan Lu eli Länsivuorenkatu.
Piirreltyäni aikani nautin kupposellisen kuumaa teetä. Se näkyi olevan kuuluisaa paikallista teelaatua. Kuulemamme mukaan sen maku pääsee parhaiten esille, jos se valmistetaan juuri Xihu -järven veteen. Ilman sitä vettäkin maku oli hieman mutainen, mikä ilmeisesti korostui oikein valmistettuna...
Menin kynän ja paperin kanssa hiljalleen pimenevään puistoon. Ilma liikkui hitaasti, minkä saattoi juuri ja juuri tuntea ihollaan. Taivaanrannassa, järven eteläpuolisilla vuorilla oli nousemassa ukonilma. Salamat valaisivat taivaan yhä kirkkaammin ja yhä useammin. Myös jyrinä koveni.
Menin aivan järven rantaan istumaan ja ihailemaan tätä suurenmoista luonnonilmiötä. Toki Suomessakin olen nähnyt vastaavia "trooppisia" ukonilmoja, mutta täällä ne olivat oikeassa elementissään.
Istuessani rannassa erotin heikossa valossa jonkin kiemurtelevan pitkin veden pintaa kohti minua. Käärme? Ei sentään, vaan iso kala, joka ui selkäevä aivan pinnassa pyydystellen veden pinnalla uiskentelevia hyönteisiä.
Illan pimetessä seurasin myös lepakoiden ilmestymistä järven ylle. Ensin niitä oli vain muutama, lennellen kuin pääskyset kotoisten järvien yllä pyydystellen hyönteisiä. Pian niitä oli koko taivas mustana.
Ukonilma ei tullut päälle, ei edes satanut. Se kulki Hangzhoun itäpuolitse ohi kohti pohjoista. Näytti, kuin se olisi seurannut suurta jokea. Palasin lopulta huoneeseeni. Ilmakin oli alkanut viilentyä ukonilman perässä liikkuneiden tuulien vaikutuksesta.
En jäänyt odottamaan muita, vaan menin nukkumaan. Heräsin kuitenkin meluun, jota nuo filmihullut pitivät. Kello oli puoli yksitoista.