Paluu Shanghaihin ja lähtö Guiliniin

Lauantai, 8. syyskuuta 1984

Nousimme ylös perin tavalliseen aikaan, kello seitsemän. Aamiainen oli kiinalainen, minkä seikan tarjoilijat viimeinkin muistivat. Nautittuamme sen maksoi Kyösti oman osuutensa pikku rahoilla, eli 1:n, 2:n ja 5:n fenin seteleillä. Niitä jäi tarjoilijalle käteen iso nippu, eikä ne meinanneet alkuun edes kelvata!

Taksi oli tilattu hakemaan meitä puoli kymmeneksi, joten sitä ennen ehdimme hyvin pakata rinkkamme. Huomasin jossain vaiheessa, että olin jättänyt kaksi filmirullaa Shanghaihin, hotellin pöydälle. Onneksi ne kuitenkin olivat tyhjiä, sillä muussa tapauksessa olisi voinut puhua jo katastrofista. Muutoinkin filmien ja kameran kanssa oli ilmennyt vaikeuksia ja ongelmia. Olin mm. avannut kameran kahdesti ilman, että olisin kelannut filmiä takaisin kasettiin. Valottuipa ainakin viimeiset kuvat uudelleen...

Auto tuli noutamaan meitä hieman myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Juna lähti vasta 10:50, joten aikaa oli. Matkalla päätimme vielä pistäytyä eilisessä tavaratalossa, sillä muutkin halusivat bambuiset syömäpuikot. Näytimme kuljettajalle eilisistä ostoksista saamaamme kuittia, jonka yläreunassa oli tavaratalon nimi. Kuljettaja ymmärsi ja koukkasi sitten sivukatujen kautta tavaratalolle.

Reiska sai tehtäväksi käydä ostamassa kaikille tikkupaketit. Siinä vierähti aikaa vajaa kymmenen minuuttia ja pian pääsimme jatkamaan matkaa kohden asemaa.

Asemalla maksoimme matkan ja menimme pehmeän luokan odotussaliin istumaan. Siellä oli viileämpää odottaa, kuin ulkona laiturilla. Ilma oli edelleen hirvittävän kuuma ja hiostava. Lopulta junan lähtöaika läheni ja menimme laiturille sitä odottamaan. Juna saapui Chongqingistä ja oli matkalla Shanghaihin. Se saapui ajallaan ja nousimme kyytiin. Vaunu oli samanlainen kuin tullessamme Beijingistä Shanghaihin. Saimme juuri samanlaiset, neljän hengen hytit ja Kyösti joutui taas erilleen.

Vaunussa olivat kaikki ikkunat auki ja tuuletin hyrräsi sekoittaen hytin ilmaa. Silti siellä oli tukahduttavan kuuma. Kävimme nauttimassa jonkinmoisen pika-aterian ravintolavaunussa. EI maistunut. Palatessamme omaan vaunuumme tarttui yhdessä hytissä ollut vanhahko mieshenkilö minua kädestä ja pyysi sisälle hyttiin.

Amerika? oli ensimmäinen kommentti. Vastaukseksi totesin NO ja pudistin tiukasti päätäni. Keskustelu sujui kuitenkin jonkinmoisella englanninkielellä, varsinkin kun tämän tytär (hytissä oli hänen lisäkseen ilmeisesti myös tytär ja vaimo) osasi joitain englanninkielisiä sanoja.

Nämä matkaajat olivat saattamassa kallisarvoista ja ilmeisesti ainoaa lastaa, tytärtään siis, Shanghaihin opiskelemaan. Keskustelumme ei kuitenkaan edennyt kovin pitkälle, sillä jossain vaiheessa loppuivat yhteiset sanat.

Yritin palata toisten luo osastoomme. Lähtiessäni sain tiukan kädenpuristuksen lisäksi kourallisen karamellejä ja pussillisen "kuukököjä". Kanssakäyminen ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan Marja-Leena jatkoi siitä, tosin huonolla menestyksellä.

Viimein saavuimme määränpäähämme Shanghaihin. Asemalla tuntui olevan kuumempi kuin Hangzhoussa tai junassa. Hiki valui pitkin selkää kun raahauduimme rinkkoinemme kohti pehmeän luokan odotussalia. Kun sain rinkan pois selästä ja kylmää juotavaa, alkoi palella. Olinkohan tulossa sairaaksi, toivottavasti en. Tosin saunassakin tulee joskus kylmänväreitä kuumassa löylyssä.

Saimme tavaramme säilöön samaan paikkaan, josta olimme ostaneet junalippumme. Säilö meni kiinni sopivasti samaan aikaan, kuin seuraava junamme lähti, joten ehtisimme noutaa matkatavaramme ajoissa. Vaatteeni olivat tässä vaiheessa aivan märät ja suihkuun pääsisi seuraavan kerran vasta maanantaina...

Kun tavarat olivat säilössä, lähdimme bussilla kohden Bundia ja Peace-hotellia. Siellä vaihdoimme ison tukun valuuttaa ja siirryimme sitten viereiselle tiskille, CITS:n toimipaikkaan. Lippumme olivat valmiit ja lunastimme ne. Myös Joukolta oli viesti. Se oli saanut laivaliput ja oli nyt onnellisesti matkalla kohden Wuhania, Guilinissa sitten nähtiin, jos nähtiin.

Marssimme hotellin kahvilaan päiväkahville ja nauttimaan virvokkeita. Sen jälkeen hajaannuimme kaupungille. Kyösti ja Reiska lähtivät vanhaan kaupunkiin piirustuslehtiöineen ja minä suunnistin Marja-Leenana kanssa kohti läheistä Friendship Storea.

Matkalla eksyimme saksalasiseurueeseen, joka niinikään oli matkalla FS:een. Aloimme siinä keskustella (ajatella ääneen) "typeriä" turisteja. FS:n ovella perässämme tullut saksalasimies kysyi englanniksi, olimmeko Suomesta? Jawohl!

Tämä mies oli ollut Suomessa, olipa jopa asunut joitain vuosia. Onneksi se ei kuitenkaan ymmärtänyt mitä puhuimme heistä...

FS:ssä ostin Hetalle ja Satulle (työkaverin tyttäret) kaksi kiinalaista kansallispukuista nukkea. Hintaa kertyi kaikkiaan noin 10 jussia, mikä ei ollut liikaa. Ostimme Marja-Leenan kanssa itsellemme Mao-lakit, eihän se sovi että on käynyt Kiinassa ja ei omista yhtä...

Friendship Storessa ei ollut halpaa keramiikkaa, joten suuntasimme kaupungille. Olimme edellisellä kerralla kävellessä löytäneet pienehkön posliinikaupan, jossa oli kuitenkin laaja valikoima käyttöastioita, erityisesti teekuppeja.

Kävimme kuitenkin ensin katsomassa yhdestä keskustan suurista tavarataloista, löytyisikö sieltä. Ei löytynyt, sen sijaan yhdet uudet puikot minä ostin, samoin Marja-Leena. Marja-Leena sortui myös vaateostoksille. Se näki yhden hyvännäköisen T-paidan, mutta ostaessaan sitä se osoittautui olevan tehty miehille. Sitä ei edes ruvettu myymään!

Tavaratalosta jatkoimme posliinikaupan etsimistä. Seuraamme lyöttäytyi englantia opiskeleva mieshenkilö, joka halusi harjoitella kieltä. Hän halusi auttaa meitä ja onnistuikin eksyttämään meidät tyystin. Kohteliaasti seurasimme häntä jonkin aikaa, kunnes onnistuimme karistamaan hänet seurastamme. Emme löytäneet kauppaa, joten ostokset täytyi tehdä Guilinissa.

Palasimme takaisin asemalle. Kävelimme koko matkan, sillä meillä oli runsaasti aikaa. Seurasimme bussin 65 reittiä. Matkalla ostimme katukauppiaalta hedelmiä matkaeväiksi. Yhdessä ostospaikassa Marja-Leena sai puolikkaan omenan päähänsä. Joku heitti sen ylemmistä kerroksista katsomatta, minne se lensi. Heittäjä sai kuitenkin kadulla olleilta ihmisiltä melkoiset nuhteet.

Olimme pian asemalla, mutta koska liput olivat Reiskalla ja Kyöstillä emme päässeet pehmeän luokan odotussaliin. Onneksi ne kuitenkin olivat jo tulleet, joten meidätkin laskettiin sisään. Junana lähtöön oli vielä puolitoista tuntia.

Puoli tuntia ennen lähtöä meidät päästettiin junaan, joka oli laiturilla odottamassa. Vaunu oli puoliksi pehmeää ja puoliksi kovaa luokkaa. Hytin valot eivät oikein toimineet, joten huomautimme asiasta vaunupalvelijalle. Pian hyttiimme ilmestyi huoltomies ja alkoi tehdä sähköasennuksia. Lopulta valot alkoivat toimia ja junakin oli lähtenyt sillä välin liikkeelle. Vaunussa oli kuuma eikä tuuletinkaan juuri viilentänyt.

Pian saattoi paneutua nukkumaan todella raskaan päivän päätteeksi. Unta vain ei saanut.