Matkalla Guiliniin

Maanantai, 10. syyskuuta 1984

Junan tuuletin toimi koko yön. Lämpötilakin oli laskenut alemmas, ehkä +30:n tienoille, joten sain nukuttua hyvin.

Maisemat ulkona eivät vielä muistuttaneet niitä mielikuvia, jotka Guilinista oli syntyneet matkaoppaiden perusteella. Kaikki näytti kuitenkin erilaiselta, kuin eilen. Asutusta oli vähemmän ja maaperä oli karumpaa; olimme ylänköseudulla.

Täytyy antaa kaikki kunnia kiinalaisille radanrakentajille. Ilmeisesti kiskot oli hitsattu yhteen, joten kolkutus oli loppunut. Myös huojunta oli poissa ja junan meno oli tasaista. Kaarteessa näkyi junan etupää ja siellä puuskutti höyryveturi. Päätä ei saanut ulos ikkunasta, sillä siinä oli tiheä verkko (pitämässä roskia sisällä tai sitten ulkona).

Kävimme viimeisellä juna-aamiaisella. Se oli sitä samaa spagettimössöä, jota olimme syöneet aikaisemminkin. Se oli vaihteeksi varsin maukasta ja ilmeisesti myös varsin ravitsevaa kaikkine vihanneksineen ja sienineen. Annokset olivat tulikuumia, joten niitä sai jäähdyttää varsin pitkän tovin. Paikalliset asukkaat sitä vastoin hotkivat annoksen nopeasti, kuumuudesta välittämättä. Itse poltin kieleni ensimmäisellä suupalalla. Onneksi jälkiruuaksi ollut itukeitto oli sentään siedettävän viileää.

Saavuimme Guiliniin hieman myöhässä. Onneksi junahenkilökunta piti huolen, että jäimme pois oikealla asemalla. Olisimme nimittäin poistuneet junasta yhtä asemaa liian aikaisin sillä juna saapui sille juuri aikataulun mukaisena Guiliniin saapumisaikana. Koska juna jatkoi edelleen Nanningiin, ei Guilinissa ollut kuin pieni pysähdys.

Laiturilla ei näkynyt yhtään Joukon-näköistä vastaanottajaa. Jos se nyt ylipäätään oli tullut. Juna Wuhanista oli nimittäin saapunut jo kolme tuntia sitten.

Poistuimme laiturilta pehmeän luokan odotussaliin. Ensimmäinen toimenpide oli löytää majapaikka. Yritimme, tai paremminkin Kyösti yritti soittaa Kaplanissa mainittuihin hotelleihin. Se ei kuitenkaan onnistunut. Asemamummot eivät nimittäin antaneet Kyöstin käyttää puhelinta, vaan olisivat halunneet itse soittaa meidän puolesta. Kokemus oli jo osoittanut, ettei sellaiseen pitänyt suostua. Olisimme varmaan päätyneet paikkakunnan kalleimpaan hotelliin. Siis emme soittaneet, vaan otimme rinkkamme ja lähdimme marssimaan kohden keskustaa, toivoen löytävämme jostain majoitustilaa.

Mitättömän Kaplanissa olleen kartan perusteella lähdimme kulkemaan kaupungin pääkatua asemalta keskustaan päin. Emme ehtineet kuin parin sadan metrin päähän asemasta kun jo löysimme pienen hotellin. Päällä komeili teksti: Hidden Hill Hotel. Se olikin ainoa asia, mistä rakennuksen tunnisti hotelliksi. Menimme siis sinne.

Ensimmäinen tiedustelu receptionista kertoi, että täyttä oli, ei mahdu. Aloimme tivata dormitory-osaston olemassaoloa ja se aiheutti pientä säpinää. Portieri soitti jonnekin ja hetken päästä saimme myönteisen vastauksen: Tilaa oli.

Kirjoittauduimme sisään ja maksoimme parista seuraavasta yöstä. Tarkkaa viipymisaikaa emme pystyneet sanomaan, sillä olimme suunnitelleet muuttavamme matkaohjelmaa, taas vaihteeksi. Aioimme nimittäin poistua Kiinasta päivää aikaisemmin. Piti vain odottaa Joukoa ennen päätöksentekoa.

Majoitus maksoi 10 jussia. eli noin 25 mk. Meidät ohjattiin neljänteen kerrokseen, missä tämä suuri makuusali sijaitsi. Siellä ei ollut muita. Huoneessa oli 10 sänkyä, joten se ei vielä tullut meistä täyteen.

Purimme matkatavarat ja lähdimme kävelemään kaupungille. Guilin osoittautui ensimmäiseksi turismin turmelemaksi kiinalasiskaupungiksi. Emme ehtineet kovinkaan kauas hotellista, kun jouduimme johonkin ravintolavyöhykkeeseen. Jokaisen ruokapaikan ovella oli nainen houkuttelemassa asiakkaita sisään. Heti kun he havaitsivat meidät, ryntäsivät nämä houkutuslinnut kimppuumme ruokalistojen kanssa. Meillä vain ei ollut nälkä.

Vielä yllättävämpää oli se, että joka paikassa oli rahanvaihtajia. Eikä tuo toiminta ollut salakähmäistä, kuten eräässä suuressa sosialistisessa maassa, jolla on ystävälliset suhteet Suomen kanssa. Päinvastoin, joka toinen vastaantulija hoki samaa lausetta: Hello, change money?! Täällä ei kuitenkaan vaihdettu ulkomaanvaluutta paikalliseen, vaan turistirahaa kansanrahaan. Kurssi oli likimain 1 turistiraha = 2 kansanrahaa.

Tämä suora vaihto oli vain yksi tapa vaihtaa turistivaluuttaa. Vielä yleisempää oli tarjota erilaisia palveluja, mm. ostaa junalippuja turisteille puoleen hintaan! Esimerkiksi meille tarjottiin halvalla junamatkaa Guangzhouhun. Jos taas meni ostamaan kaupasta mitä tahansa, ei kansanraha kelvannutkaan maksuksi, ei edes kansankaupoissa. Guilinissa ollessa sainkin kerättyä varsin kattavan lajitelman kansanrahaa, aivan suurimpia seteleitä lukuun ottamatta.

En tiedä, mikä Kiinan viranomaisilla on ollut mielessä luodessaan tämän kaksoisrahasysteemin. Siinä missä Neukuissa käydään mustanpörssin kauppaa esim dollareilla, tapahtuu se täällä turistirahalla (ja tietyst myös valuutalla). Tavallisella kansalla ei ole mahdollisuuksia saada turistivaluutta, mutta kuten käytäntö opetti, konstit on monet.

Turistirahaa sai viedä pois maasta (jos joku vain halusi), mutta kansanrahaa ei. Viimeksi mainittu innoitti sitten ko. setelilajitelman salakuljettamiseen pois maasta. Friendship Storet möivät vain turistirahalla, kansanraha ei käynyt edes käärepaperiksi. Koska Friendship Storeissa oli selvästi paremmat valikoimat tavaraa, varsinkin länsimaista roskaa, piti se yllä koko rahanvaihtobisnestä.

Se rahasta. Ostin ensimmäiseltä hattukauppiaalta olkihatun. Aurinko paistoi täällä sen verran voimakkaasti ja vielä suoraan päältä, että auringonpistos tai lämpöhalvaus oli mahdollinen. Tukka oli jo ehtinyt palaa harmaaksi, joten sen suojaamisella ei enää ollut väliä.

Tästä hatunostosta ja parransängestäni (parran ajaminen oli viime päivinä jäänyt tekemättä, sattuneista syistä) kehkeytyi K. Meinilän päässä ajatus Indiana Jonesista. Minäkö muka IJ:n näköinen. Päätin antaa partani kasvaa.

Kävimme paikallisesta CAAC:n toimistosta (Kiinan kansallinen lentoyhtiö) kyselemässä lentolippuja Guangzhouhun. Tilaa oli, mutta emme uskaltaneet vielä varata paikkoja kysymättä ensin Joukon mielipidettä.

Jatkoimme CAAC:lta läheiselle hotellille, joka osoittautui olevan Li-River Hotel. Ostimme hotellin baarista "kylmää" limonadia (Fantaa, Spriteä ym. ei Kiinalaista). LR-hotellilta palasimme takaisin HH-hotellille, jossa oli sopivasti juuri auennut kahvila. Menimme nauttimaan päiväkahvit. Kahvila sijaitsi kolmannessa kerroksessa, sopivasti huoneemme alapuolella.

Ennen päiväunia ehdin vielä pistäytyä asemalla tarkistamassa huomiset juna-aikataulut ja jättämässä Joukolle viestin näkyvälle paikalle siltä varalta, että se tulisikin jollain muulla junalla.

Torkuttuani hetken kävin tutustumassa hotellin suihkuun. Jokaisessa huoneessa oli tietysti oma suihku, paitsi tällä osastolla. Jouduimme jakamaan saman suihkun muiden huoneessamme asuvien kanssa. Suihkut sijaitsivat lisäksi pitkän käytävän toisessa päässä. Suihku oli tosin liiankin ylellinen ilmaus tuosta peseytymistilasta. Vesikin oli kylmää, ei tosin jääkylmää, vaan sellaista sopivan virkistävää.

Yritimme päästä syömään hotellin ravintolaan, mutta siellä oli täyttä. Vasta tunnin odottelu jälkeen saimme pöydän. Ruokalistan kanssa oli hieman vaikeuksia, vaikka siinä oli myös englanninkieliset tekstit. Saimme kuitenkin syötyä mahamme täyteen.

Lähdimme viettämään iltaa kaupungille. Tutkimme sattumanvaraisesti muutamia kauppoja. Niistä ei juuri löytynyt ostettavaa. Paikallinen Friendship Store oli varsinainen mitättömyys. Tavaravalikoima näytti suunnitellun enemmän paikallisille rahanvaihtajille, kuin ulkomaisille turisteille; kuka nyt olisi halunnut ostaa kiinalaisen polkupyörän tai kiinalaisia radioita...?

Suunnistimme kohti LI-River Hotellia. Viereisestä puistosta kuului soittoa ja mekastusta. Kiinalaiset viettivät täydenkuun juhlaa, jonkin moista joulun tapaista karkeloa. Musiikki varsinkin oli jouluista, sillä aikani kuunneltua tunnistin mm. Kulkuset, kulkuset ym vakiojoululaulut. Puiston keskellä oli veden päälle rakennettu tanssilava. Siellä ihmiset pyörähtelivät tanssiaskeleita näiden kappaleiden tahtiin.

Suuntasimme kulkumme hotellin diskoon, jonka valot vilkkuivat houkuttelevasti rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Kun sitten lopulta pääsimme ylös ja istuuduimme pöytään, loppui diskoilta siihen. Olimme tulleet sisään juuri ennen sulkemisaikaa. No, tullaan huomenna uudelleen.

Lähdimme palaamaan hotellille. Kaupunki tosin näytti jäävän jatkamaan kuujuhlaa, emmekä me torvet älynneet jäädä mukaan. Edellisen yön junamatka alkoi painaa silmissä, varsinkin kun tuota univelkaa oli kertynyt parilta edelliseltä yöltä. Lisäksi aamulla piti mennä aikaisin Joukoa vastaan asemalle, mikäli se nyt sattui tulemaan.