Guilinista Guangzhouhun (Kanton)

Torstai, 13 syyskuuta 1984

Viimeinen aamu Guilinissa. Heräsin vähän jälkeen kuuden. Reiska, Jouko ja Kyösti olivat lähteneet katsomaan auringonnousua jollekin kaupungin keskustassa olevaista vuorista. En jaksanut eilen uskoa todeksi heidän suunnitelmaansa, mutta uskottava nyt oli. Aurinkoa siellä tuskin näkyi, sillä taivas näytti olevan pilvessä. Käänsin kylkeä ja jatkoin makoisia aamu-unia.

Seitsemän jälkeen sitten nousin ylös. Menin Marja-Leenan kanssa aamiaiselle hotellin ravintolaan. Ruoka ei tänään maistunut.

Meidän ohjelmassa oli käydä CITS:n ja CTS:n toimistoissa kyselemässä junalippuja Guangzhousta Hong Kongiin. Vuokrasimme pyörät kaikille ja jätimme muiden pyörät hotellin eteen, omillamme lähdimme polkemaan kohden Li-River hotellia. Siellä nimittäin sijaitsi CTS:n toimisto. Lippuja ei CTS:sta saanut, ei myöskään CITS:stä. Ne piti ostaa vasta Guangzhousta.

Palasimme tyhjin käsin takaisin hotellille. Muut olivat saapuneet aamusafariltaan ja nukkuivat täyttä häkää. Saimme siinä keskustelua sen verran aikaiseksi, että sovimme tapaavamme Li-joen toisella puolen olevassa puistossa puolilta päivin.

Tämän jälkeen lähdin Marja-Leenan kanssa ajelemaan kaupungille. Kävimme parissa kaupassa, mm. yhdessä uudessa posliinikaupassa, josta ostin pari riisikuppia (samanlaiset, kuin aikaisemmin ostamani teekupit).

Kiertelimme varsin kauan läheisellä basaarialueella. Harmi, että tämä alue löytyi vasta nyt. Täältä olisi voinut ostaa vaikka mitä, ja vieläpä suhteellisen halvalla. Erityisesti vaatetavaraa oli suhteellisen runsaasti tarjolla. Nyt niitä ei enää raskinut ostaa.

Puolen päivän tienoilla ajelimme kohtaamispaikalle. Olimme sopineet tapaavamme puistoon johtavalla sillalla. Muita ei vielä näkynyt, joten kiertelimme hieman lähitienoita. Suunnistimme sitten suoraan sillalle ja kas, siinä oli Kyösti. Reiska ja Joukokin näkyivät tulleen. Menimme sitten yhdessä joen yli tuohon puistoon, josta emme etukäteen tienneet mitään.

Puistossa ei sitten ollutkaan mitään. Tutustuimme tavan vuoksi pieneen temppelin tapaiseen rakennukseen. Istuttuamme aikamme varjossa, erkanimme taas. Minä lähdin kiertämään yhtä vuorta Marja-Leenan kanssa. Muut putosivat matkasta, emmekä nähneet toisiamme ennen kuin hotellilla.

Tuon vuoren takana ei sitten ollut mitään. Palasimme takaisin lähtöpaikalle, missä meihin iski hirveä nälkä. Siinä vieressä oli sopivasti ravintola, jonne sitten asetuimme. Valikoimme ruokalistasta muutamia annoksia, mm. sientä, kananmunaa, vihanneksia ja lihaa sekä tietysti riisiä. Juomaksi riitti tee.

Ruuan päälle kiertelimme hieman lisää tässä puistossa. Nyt vasta oivalsimme, miksi se oli merkitty matkaoppaisiin: Se taisi olla kaupungin ainoa hoidettu puisto. Ainakin siellä oli valtavasti kukkaistutuksia ja muutama hoidettu nurmikenttäkin. Valtavan suuret ja värikkäät päiväperhoset liihottelivat kukasta kukkaan ja hoitajat yrittivät hätistää me pois. (Ilmeisesti toukat söisivät muutoinkin vähät istutukset...)

Palasimme hotellille, jossa palautimme pyörät. Muita ei vielä näkynyt. Käytin tuon ajan pakkaamiseen, sillä lähtöön oli enää vähän aikaa. Aika hupeni koko ajan. Näytti jo siltä, että muut olivat unohtaneet koko lähdön! Kun meillä oli enää 15 minuuttia aikaa ehtiä CAAC:n toimistolle ja lentokenttäbussiin, porhalsivat Kyösti, Reiska ja Jouko hotellin eteen. Sillä aikaa, kun he pakkasivat tavaransa palautin minä heidän pyörät ja sain passini takaisin. Jos muuta olisivat myöhästyneet, en minäkään olisi päässyt lähtemään, sillä olisin tarvinnut passini lentoasemalla!

Ryntäsimme lähimmälle bussipysäkille ja ensimmäiseen sille saapuneeseen bussiin. Aika kului. Jäimme pois kyydistä liian aikaisin, joten jouduimme juoksemaan loppumatkan. Kun olimme CAAC:n edessä, oli pihalla jo yksi bussi lähdössä. Emme mahtuneet siihen, vaan meille osoitettiin perässä oleva toinen auto. Pakkauduimme siihen tavaroinemme. Olimme ainoat matkustajat tässä bussissa. Lopulta lähdimme kohti lentoasemaa. Kuljettaja mumisi koko ajan itsekseen, väliin sanoen meille jotain täysin käsittämätöntä. Ilmeisesti olisimme mahtuneet tuohon toiseen auto, mikäli olisimme tulleet ajoissa. Pääasia, että ylipäätään ehdittiin. Tämä bussimatka muistutti sitä eilistä: Torvet soiden eteenpäin.

Lentokenttäkin tänne vuorten keskelle on mahtunut. Kuljettaja ajoi, minkä autosta irti sai aina terminaalin eteen asti. Nousimme pois kyydistä ja kuljettaja viittoi meille yhtä sisäänkäyntiä. Menimme siis sinne. Tulimme juuri sopivasti, sillä edellinen bussilastillinen oli vielä matkaselvityksessä. Aulassa oli englanninkieliset ohjeet menettelystä, mutta parhaiten onnistui seuraamalla muita.

Jätimme rinkat matkatavaroihin ja vaihdoimme lentoliput boardincardeihin. Siinä odotellessa yksi virkailija silmäili passejamme ja tavasi sanan Finland. Siitä seurasi oivallus: Helsinki? Kävimme lyhyen keskustelun siitä, olimmeko mahdollisesti kotoisin Helsingistä. Oulua ei Guilinissa näytetty tuntevan, vaikka olihan Oulussa / O-salossa lentokenttä. Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme odotussaliin. Se oli täynnä hongkongilaisia. Olipa seurueessa muutama amerikkalainenkin. Nämä hk-laiset olivatkin jo vanhoja tuttuja, sillä suurin osa oli ollut samalla jokiristeilyllä ja samassa laivassa meidän kanssa.

Odotushuoneen runsaasta virvoitustarjonnasta sorruimme kahviin ja sitruunapullaan. Ensin mainitun olisi voinut jättää väliin, sillä siihen oli ystävällisesti lisätty sokeria ainakin puoli kupillista. Kun vielä sain oman annokseni maidon kera, pelkäsin myrkytystä.

Vaille kuusi sitten pääsimme nousemaan koneeseemme. Se ei ollutkaan vanha venäläinen potkurikone, kuten olimme toivoneet, vaan uusi amerikkalainen Boeing. Sain valkattua itselleni vahingossa ikkunapaikan. Sitten mentiin. Kiitoradan varressa vilahti muutamia sotilaskoneita. Hiljalleen Guilin ja sen sokeritoppavuoret hävisivät näkyvistä. Ilmasta käsin nuo vuoret näyttivät vieläkin uskomattomammilta.

Lento Guangzhouhun kesti vain vajaan tunnin, joten koneessa ei tarjoiltu ateriaa tms. Saimme kuitenkin pussillisen karamellejä ja jotain muuta rihkamaa (mm. viuhka). Lennon aikana ilta pimeni ja kun lähestyimme Guangzhouta, erottui se vain heikoista valoista alhaalla maankamaralla.

Kentällä jouduimme odottamaan hetken matkatavaroita. Lopulta ne tulivat tavarakärreissä ja tietysti kaikki pinottuina korkeiksi kasoiksi. Rinkkani näkyi olevan ihan alimmaisena. Illallapa sitten näki, mitä oli vielä ehjänä ja mitä sai heittää roskiin, toivottavasta ei mitään.

Lentokentältä keskustaan piti ajaa CAAC:n bussilla. Emme taaskaan mahtuneet ensimmäiseen, joten jäimme odottamaan seuraavaa. Tämä matka ei sitten sisältynytkään lennon hintaan, vaan siitä piti maksaa erikseen! No, eihän se paljon ollut, 30 feniä / henki (75p).

Bussi pysähtyi sopivasti päärautatieaseman eteen ja me jäimme siinä pois. Kartasta katsoen kaikki hotellit, joihin olimme aikeissa pyrkiä, sijaitsivat aivan aseman välittömässä läheisyydessä.

Teimme työnjaon: Jouko lähti muiden kanssa ostamaan huomiseksi junalippuja Shezheniin ja minä lähdin Marja-Leenan kanssa varaamaan meille hotellia. Menimme suoraan siihen hotelliin, johon olimme soittaneet Guilinista. Siellä siis piti olla tilaa. Muut matkan varrella olleet hotellit näyttivät olevan täysiä. Perillä huomasimme receptionissa pienen kyltin, johon oli kirjoitettu jotain kiinaksi ja englanniksi. Suomeksi siinä olisi voitu sanoa, että TÄYSI!

Kokemus oli osoittanut, ettei pitänyt uskoa kaikkea, mitä näki tai luki. Kun pääsimme virkailijan luo, aloimme kysellä, löytyisikö mitään dormitoryn tapaista majoitusta ja löytyihän se. Jopa saman hotellin ao. osasto. Se tosin ei sijainnut hotellin yhteydessä, vaan jossain kauempana, keskustan toisella laidalla, Helmi-joen rannalla. Saimme osoitteen kiinaksi kirjoitettuna ja palasimme muiden luo asemalle.

Jouko oli saanut liput huomiseksi, joten lähdimme etsimään taksia viereiseltä taksiasemalta. Asemanhoitaja etsi meille kaksi vapaata taksia ja lähdimme ajamaan kohti jokirantaa. Ilmeisesti tämä oli sen verran suuri kaupunki, ettei esimerkiksi taksikuski tiennyt tarkalleen, missä haluamamme osoite oli. Pysähdyimme lopulta jonkin pienen sivukadun päähän. Maksoimme kyydin ja lähdimme yhden paikallisen asukkaan opastuksella kohden majapaikkaa. Taksi ei saanut ajaa ihan perille asti.

Pääsimme sisään tähän vaatimattomaan majapaikkaan. Siellä ei ollut juuri muita, kuin eurooppalaisia ja amerikkalaisia nuoria. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 6 jussia / yö (15 mk), tosin mukavuudet olivat vastaavasti kovin niukat.

Kun olimme asettuneet paikoillemme, nautimme pienen iltapalan (kököjä ja vihreää teetä). Tämän päivän päätteeksi ei sitten osannut enää tehdä muuta, kuin mennä nukkumaan. Jos siitä ylipäätään tuli mitään kivikovalla petillä.