Hiroshima * Miyajima
Perjantai, 5. lokakuuta 1984
Heräsin kello 6:30 kun kerran herätettiin. Yö oli ollut kylmä, ehkä kylmin yö tällä reissulla. Onneksi sai nukkua paksun japanilaisen peitteen alla. Sieltä ei tohtinut millään nousta ylös.
Aamiainen oli kuitenkin katettu ja se oli likimain samanlainen, kuin muissakin retkeilymajoissa. Syötyäni lähdin tutkimaan Hiroshimaa ja sen ympäristöä. Nousin ensimmäiseen kaupunkiin menevään bussiin. Luulin sen menevän väärään suuntaan keskustassa, joten päätin vaihtaa ratikkaan. Asemalla sitten huomasin, että valitsemani bussireitti päättyikin sinne!
Ensitöikseni asemalla menin yhden opastaulun luo. Sen vieressä oli näyttöpääte ja kirjoitin. Päätteeltä saattoi valita haluamansa matkakohteen ja tulostin suolsi ulos tarvittavat tiedot junayhteyksistä. Kokeilin tuota ihmevekotinta ja sain lopulta käsiini vinon pinon japaninkielisiä aikatauluja.
Olin päättänyt käydä tutustumassa Miyajinam saareen. Saari on kuuluisa temppeleistään ja ennen muuta vedessä seisovasta suuresta punaisesta portista. Otin ensimmäisen paikallisjunan jolla pääsin Miyajima-guchiin. Se sijaitsee mantereella vastapäätä Miyajiimaa. Juna lähti 9:10 ja matka ei kestänyt kauaa. Ostin laivalipun saarelle, mikä sitten osoittautui aivan tarpeettomaksi, sillä laivaliikennettä hoiti JNR!
Noustuani maihin törmäsin ensimmäiseksi lukuisiin peuroihin, jotka käyskentelivät pieninä laumoina tai yksitellen ihmisvilinän keskellä. Ne olivat kesyjä ja käyttäytyivät vähän niin kuin pulut ja pullasorsat Letkunpuistossa. Ihmiset tarjosivat niille auliisti makupaloja ja väliin ne myös auttoivat itse itseään jonkun onnettoman turistin eväskassilla.
Kävelin ympäri temppelialuetta ja kuvasin sen minkä kerkesin. Pahaksi onnekseni oli laskuveden aika, joten vedessä seisovasta portista ei saanut kovinkaan vetistä kuvaa. Koska minulla oli aikaa, päätin nousta ylös saaren huipulle. Keskellä saarta oli korkeahkoja vuoria, joille pääsi kätevästi köysirataa pitkin.
Ostin liput ja nousin muutaman nuoren japanittaren kanssa vaunuun. Se lähti hitaasti keinuen kohoamaan yläilmoihin ja lopulta olimme puiden yläpuolella. Kanssa matkustajani taisivat kärsiä korkean paikan kammosta, sillä he peittivät silmänsä käsillä tai vain tuijottivat vaunun lattiaan. Minä kuitenkin ihailin erinomaisia näkymiä yli saaren ja sitä ympäröivän meren.
Huipulla oli näköalapaikka, josta periaatteessa saattoi nähdä aina Hiroshimaan asti, mutta pahaksi onneksi oli taas varsin utuista. Aloin epäillä, että kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen säästä johtuva utu, vaan saastepilvet...
Ylhäällä tapasin uusia "kulttuurieläimiä": Apinoita. Niitä istuskeli siellä täällä, kaiken kokoisia ja näköisiä. Kylteissä kehotettiin varomaan niiden ahneutta ja ennen muuta teräviä hampaita. Ne osasivat kerjätä makupaloja siinä missä alakerran peuratkin, joita muuten oli myös täällä ylhäällä. Nämä yksilöt vain olivat vähän arempia.
Kävelin pitkin huipulla olevaa polkua Misen vuorelle ja lopulta lähdin laskeutumaan rinnettä kohden temppeleitä. En ollut ainoa patikoitsija, sillä jossain vaiheessa kohtasin koululaislauman, joka piti pahempaa melua kuin muutoin niin äänekkäät apinat ylhäällä huipulla. Polun varressa oli lukuisia mielenkiintoisia luonnon ja ihmisen muovaamia monumentteja. Muutama pieni temppeli putkahti aina silloin tällöin esiin puiden siimeksestä ja ulkonevien suurten sammaleisten kivien alla saattoi hyvin kuvitella asuvan henkiä ja muita maahisia.
Lopulta olin alhaalla. Laskeutuminen kävi jalkoihin, erityisesti pohkeet kipeytyivät, mutta se kannatti. Alhaalla kesyt peurat yrittivät saada jotain syötävää, mutta olin päättänyt syödä itse omat evääni. Viereisellä penkillä istunut pikkupoika joutui peuralauman hyökkäyksen kohteeksi. Isän ostamat ranskanperunat katosivat pienten peurojen ahnaisiin kitoihin ennen kuin poika oli edes aloittanut niiden napostelun. Isä osti uudet.
Palasin laivalla takaisin Miyajima-guchiin. Laskuvesi oli ohi ja meren pinta oli alkanut nousta, mutta ei tarpeeksi nopeasti, sillä "Torii" oli vielä kuivalla maalla. Muutama kauris käyskenteli sen juurella.
Palasin Hiroshimaan ja ehdin tehdä kierroksen kaupungilla. Baseball-kausi oli loppumassa ja kauden viimeinen ottelu mestaruudesta oli menossa Hiroshiman stadionilla. Kaikkialla oli juhlivia ihmisiä ja kun sitten Hiroshima voitti, täytti valtava huuto ja mylvintä koko kaupungin. Ehdin juuri ja juuri pois alta.
Kävin asemalla varaamassa itselleni paikat Nagasakiin. Jatkoin vielä kaupungille, jossa vierähti puolisentoista tuntia. Hiroshima oli tähän mennessä käymistäni japanilaiskaupungeista turistiystävällisin. Kaikkea mahdollista tietoa sai japanin lisäksi myös englanniksi.
Julkinen liikenne toimi kaupungissa erinomaisesti. Liki kaikki bussilinjat koukkasivat keskustassa olevan terminaalin kautta. Terminaali sijaitsi suuressa toimistorakennuksessa, sen toisessa tai kolmannessa kerroksessa.
Palasin illan pimettyä retkeilymajalle. Keräsin ensitöikseni kaikki likaiset vaatteeni (muutama puhdaskin taisi mennä mukaan) ja pesin ne. Kuivuria ei ollut, vaan vaatteet piti viedä ulos narulle. Toivottavasti ne ehtivät kuivua ennen aamua, tai viimeistään ylihuomista. Ehdin käydä vielä kylvyssä ennen nukkumaan menoa.