Lähtö kotiin - Anchorage - Köpis
Keskiviikko, 17. lokakuuta 1984
Viimeinen aamu Japanissa! Heräsin "vasta" kello 8. Pakkailin viimeiset tavarani ja kasasin vuoteen. Kun muutkin olivat heränneet ja käyneet aamupesulla menimme keittiöön syömään. Aamiainen oli itse tehty, kuten eilinen päivällinenkin.
Aamiaisen jälkeen heitimme hyvästit Yoyogin retkeilymajalle ja suuntasimme kohden asemaa. Menimme Shinjukun kautta Tokion keskusasemalle. Siellä veimme rinkat säilöön, sillä meillä oli vielä koko päivä aikaa kuljeskella kaupungilla.
Asemalta hajaannuimme eri puolille kaupunkia hoitamaan viimeisiä ostoksia ja katsomaan viimeisiä nähtävyyksiä. Minä lähdin Marja-Leenan kanssa Ginzalle. Aioimme vielä tehdä viime hetken heräteostokset.
Päädyimme Japanin suurimpaan lelukauppaan (niin ainakin ko. liike mainosti itseään). Kyseessä oli todellakin iso kauppa. Myymälä oli kaikkiaan 4-5 kerroksessa. Kussakin kerroksessa oli vain tietyn tyyppisiä leluja. Mielenkiintoisin osasto oli ylimmässä kerroksessa, jossa oli mm. sähköjunia yms. Olisin halunnut ostaa ihka oikean Shinkansenin pienoiskoossa, mutta jotta juna olisi ollut "oikean kokoinen" olisi sille tullut hintaa yli 20.000 jeniä. Onneksi ei ollut rahaa. Ostin kuitenkin muutaman pehmolelun tuliaisiksi. Mukaani tarttui kaksi kissaa, musta ja valkoinen, sekä marsupariskunta. Marsut ajattelin pitää itse.
Lelukaupasta jatkoimme kiertelyä Ginzalla. Olisin halunnut ostaa itselleni sake-setin, mutta sopivaa ei löytynyt. Aloin suunnitella sen tekemistä itse lafkan keramiikkapajassa, kunhan ehtisin...
Kävimme myös yhdessä paikallisessa puhelintoimistossa soittamassa Suomeen. Minä soitin Raisa-tädille Turkuun ja kerroin tarkemmin, koska olisin perillä. Raisa vaikutti hieman uniselta, kunnes tajusin, että siellä oli vasta aikainen aamu.
Palasimme lopulta asemalle, jossa meillä oli kokoontuminen kello 17:30. Haimme rinkkamme ja kun kaikki olivat paikalla (myös Kyösti, joka oli hieman myöhässä) menimme lähimmälle lippuautomaatille ja ostimme liput Naritaan.
Vanhasta muistista osasimme etsiä oikeaa laituria jostain syvältä maan alta. Junakin löytyi ilman ongelmia, mutta vasta laiturilla tajusimme, että oli ruuhka-aika. Emme saaneet istumapaikkoja, vaan jouduimme seisomaan, kuten liki kaikki muutkin matkustajat. Kasasimme rinkat yhteen kohtaan vaunun lattialle ja jäimme seisomaan niiden ympärille.
Vaunuun pakkautui vain lisää ja lisää väkeä. Lopulta lähdimme liikkeelle. Ensimmäisellä asemalla juuri kukaan ei jäänyt pois kyydistä, mutta uusia matkustajia sitä vastoin sulloutui sisään. Pian ilma tuntui loppuvan, vaikka tuuletusluukuista puhalsikin raikasta ilmaa niin, että hiukset heilui. Tunsin litistyväni seinää vasten. Kaupungin ulkopuolella väki alkoi vähentyä, hitaasti, mutta varmasti. Pelkäsin, että Chibassa, jossa oli junan vaihto, emme pääsisi ulos. Siihen mennessä suurin osa matkustajista oli kuitenkin jo poistunut ja lopuistakin melkein kaikki vaihtoivat junaa juuri Chibassa.
Loppumatka olikin sitten helpompaa. Olimme pian Naritan asemalla, josta jatkoimme lentokentälle paikallisbussilla. Varsin kaukana kentän ulkopuolella bussi pysäytettiin ja sisään astui muutama poliisi tai turvamies tekemään tarkastusta. Tarkastus oli varsin perusteellinen, ottaen huomioon, että emme olleet vielä edes kentällä. Suurinta epäilystä herätti meidän bambuiset piirustusputket, joiden tarkoitusta jouduimme selvittämään (luulivat kai niitä raketinheittimiksi tai singoiksi...). Tarkastus oli ymmärrettävä, kun muistelee viimeaikaisia uutisia Naritan kenttää vastaan pidetyistä mielenosoituksista ja terrori-iskuista.
Lopulta olimme kentällä ja menimme heti SAS:n lähtöselvitykseen. Kaikki meni nyt nopeasti. Jouduimme maksamaan lentokenttäveron, joka oli 2000 jeniä / aikuinen. Onneksi olimme tietoisia siitä, joten riittävästi rahaa oli vielä lompsassa. Kentällä törmäsimme myös ensimmäiseen suomalaiseen, joka kansalliseen tapaan oli humalassa.
Ennen pitkään pääsimme koneeseen. Se oli tilavampi, kuin edelliset koneet. Ilmeisesti olimme saaneet paremmat paikat vahingossa. Henkilökunta oli puoliksi tanskalaista ja puoliksi japanilaista. Ulkona oli ilta jo pimennyt. 21:30 kone alkoi rullata kiitoradan päähän ja pian olimme ilmassa. Viimeinen vilkaisu alla vilkkuviin valoihin ennen kuin kone nousi pilvien sekaan. Koskahan tänne voisi tulla uudelleen ?
Ensimmäinen lento kesti noin kuusi tuntia. Kone joutui tekemään välilaskun Alaskassa, Anchoragessa. Saavuimme sinne jotakuinkin kello 11 paikallista aikaa, päivä oli 17. lokakuuta, siis itse asiassa eilen. Olimme ylittäneet päivämäärärajan, mistä johtuen päiväykset menivät hieman sekaisin.